Vartiat eivät uskaltaneet enää suutaan avata.
Kun he sitten valmistautuivat jatkamaan matkaa, Liu Tshung kysyi Lo
Talta, mihin tämä aikoi.
Lo Syvähenki vastasi:
— Jos tapat jonkun, muista odottaa, siks' ett' on henki mennyt menojaan. Mut' jos sa tahdot jonkun pelastaa, niin auta hänet varmaan asemaan.
— Minä en siis voi jättää teitä, ennenkuin tiedän, että te todella terveenä olette saapunut Tsang Tshouhun, ei vankina, vaan vapaana. Sillä Hai Fungiin palaamista ei kannata enää ajatellakaan.
Kun vartiat tämän kuulivat, he virkkoivat hiljaa toisilleen:
— Nyt meidän kävi huonosti.
— Niin. Mitä me nyt sanomme päälliköllemme kotona?
Mutta he eivät mahtaneet sille mitään; heidän täytyi tehdä mitä Syvähenki käski. Jos hän tahtoi käydä, he kävivät, jos tahtoi pysähtyä, he pysähtyivät. Vaikka vartiat kohtelivat vapautettua vankiaan ystävällisesti, niin hän morkkasi heitä, ja jos he niskottelivat, niin hän löi heitä. Yleensä, heidän täytyi matkalla käyttäytyä peräti rauhallisesti ja nöyrästi, jos mielivät välttää munkin suuttumista.
Heti kun he saivat vuokratuksi rattaat, he sijottivat Liu Tshungin niihin ja kävivät itse jälessä. Iltaisin yövyttiin aikaisin, aamuisin lähdettiin myöhään taipaleelle ja vartiain täytyi toimittaa palvelijalle kuuluvat tehtävät, nimittäin, tehdä tulta lieteen, keittää, tarjoilla y.m.s.