— Ei, se sanoi ja hymähti vähäsen — etkö luule, ettemme ole sitäkin ajatelleet? Silloinhan tuo kallis elämän-neste juoksisi pois. Ei, ennenkuin minä olen valmis putoamaan, on meidän rakennettava seinä rungon ja minun väliin. Pian se on valmis ja silloin minä putoan maahan ja pieni arpi on ainoa, joka osottaa entisen paikkani.
* * * * *
Maahan kaikki näkyvät tahtovan, sanoin kävellessämme puulta kotiin. — Siinä ne haluavat nukkua ja siinä ne haluavat kuihtua. Onpa oleva oikein sulosta ryömiä siihen ja nukkua koko pitkän yön.
— Niin minunkin mielestäni, täti Formica sanoi.
— Mutta kuuletko, sanoin — hyvin mielelläni tahtoisin olla valveilla kun kevät tulee, tuo, josta kaikki puhuvat.
Täti Formica nauroi.
Silkkitupsu, hän sanoi — missä on turkkisi?
Nauroin hiukan hämilläni.
— Älä ole levoton, Rufa kulta, kyllä heräämme keväällä, hän sitten sanoi ja nyökkäsi. — Mutta sano, Rufa, mitä pidät ensimäisestä kesästäsi?
— Täti Formica, täti Formica, minä sanoin ja silittelin häntä suurihmoillani — olen niin ilonen pitkästä, ihanasta kesäpäivästäni.