Ja kaikki ne ojentelevat itseään ja kaikki ne tirkistävät ulos. Ja sittenpä seinä halkeaa ja siinä ne ovat.
— Näetkös mitään kevättä?
— En, mutta näetkös sinä, ne kysyvät toisiltaan.
— Liian aikaiseen olemme tulleet, sanoo vihdoin joku. — Tämä on vielä
Valkonen talvi.
— Hyvä on että meillä on pehmeä silkkiturkkimme, toinen sanoo.
— Pysykäämme lähellä toisiamme, niin käy kyllä hyvin, kolmas sanoo.
Ja sillä tavoin ne pysyvät likekkäin toinen toisensa vieressä Valkosissa talviturkeissaan ja odottavat kevättä. En ole koskaan niitä nähnyt, mutta mikäli olen kuullut täytyy niiden olla kauneinta ja pehmeintä kaikesta kauniista ja pehmeästä. Samassa silkkitupsussa asuu joko vaan pieniä emiä tai vaan heteitä. Meidän puumme on neitipuu.
Samassa tuli tuulenpuuska ja repi vanhaa lehteä, niin että luulin sen irtaantuvan. Mutta se pysyi.
— Vielä en ole valmis, se sanoi kun oli rauhottunut. — Vielä minulla on vähäsen ruokanestettä, joka on lähetettävä silmuille — nuo pienet ovat silmuja. Sitten repiköön minut tuuli.
— Mutta eikö siihen tule paha haava kun putoat pois.