(Poistuu, taaksensa usein vilkkuen).
ISÄNTÄ (Nostaa päätänsä). Minä olen aikaa suuttunut noihin ostoviinoihin ja luulisin olevan parasta kotipolton, ettei tarvitsisi kaikista viinapulloista herroille rahojansa antaa.
EMÄNTÄ (Istuu pöydän ääreen). Olivat kyllä ne kotipolton ajat paremmat. Ei tullut kovin usein kaupunkimatkoja tehdyksi. — — Eivät menneet rahat kaupunkiin.
TOIVOLA (Levottomasti). Voi, voi! — Elkää nyt aina mässätkö viina-asioista. Ne semmoiset ajatukset hornankattilaan! Ei pidä ajatella koko viinaa. Onhan meillä muutakin miettimistä. Harkitaan nyt vain tulevaisesta taloudestamme. Sen järjestäminen hyvään kuntoon on nyt välttämätön.
ISÄNTÄ (Kynsäsee korvallistansa). Niin, — no — en — minäkään muun vuoksi; mutta kun minulla nyt on hyvin aikaa. Joutaisin kyllä viinapannun vieressä nyt istuskelemaan.
TOIVOLA. Te näytätte olevanne perinjuurin kiintyneet vanhoihin tapoihinne ja niitä on vaikea karkoittaa; mutta oikeus ja kohtuus saa lopultakin rehellisen, kuuluisan ja mainehikkaan voiton. — Mitä minun pikku aviosiippani sanoo tästä kiistasta? Minä luullaksesi olen kaiketi aivan väärässä, kun vastustan vanhempiasi ja kansassa olevaa juoppoutta. Minä mahdan olla semmoinen riiviö, joka en kunnioita vanhoja ihmisiä ja heidän vanhoja hyviä tapojansa, olen varmaan joku antikristuksen lähettiläs, vai miten, kultuseni?
SELMA (Nostaa silmänsä kainosti ja lopettaa ompelutyönsä). Et suinkaan. Minä en niin koskaan ajattele, vaikka olenkin hiukan maailmaa nähnyt ja kovin vähän ihmisiä tunnen — Minulla on kumminkin omatunto. Se sanoo sinun puhuvan totta. Olen myös saanut nuorella ijälläni lukea muutamia kirjoja. Niissä vastustetaan viinanhimoa ja juoppoutta. Minun mielestäni ei viina ole tähänkään taloon tuonut rauhaa ja rahaa, vaan surullista riitaa ja toraa. Monta kyyneltä olemme saaneet vuodattaa viinan vuoksi. Usein on uni paennut maatessani, juopuneiden rähinän tähden. Hartaasti haluan viinan ja muiden tarpeettomain nautintojen poistamista. Minulla ei milloinkaan niistä hauskuutta ole, eikä sielulle taikka ruumiille hyvää tule.
TOIVOLA (Innolla). Armaani! — Nuori ystäväni ja tarmokas taistelutoverini! En olisi uskonut, jos en omasta suustasi nyt kuulisi, että sinä käsität asian oikein ja että juominkien hirveät seuraukset jo tunnet. — — Saattoipa joku puustakatsoja kummastella, kun me keskenämme rakensimme n.s. avioliiton ja kun minä muka juoppouteen taaskin vajonneena sinuun mielistyin samassa talonkaupan tekemisessä, kuten muistat. — — Se oli ainoastaan minun pyhä velvollisuuteni ja tarkoitus sekä luja toivo estää sinua joutumasta pahuuden pauloihin ja elämän harhateille, sillä esimerkillä, varsinkin vanhempain esimerkillä on valloittava vaikutus nousevassa nuorisossa. Vanhempien ihmisten juominen eli oikeastaan juopuminen vaikuttaa aina turmiollisesti nuoreen ihmiseen.
EMÄNTÄ (Lähestyy pöytää). Olen minä monesti toivonut jotakin muutosta meidän elämässä. — Nyt näyttää toiveeni toteutuvan, ja sinä lapseni olet jo kumminkin pelastettu. Sitähän olenkin hartaasti odottanut. Näin on sallittu käyvän. Me vanhukset saamme elää rauhassa talouden huolista ja murheista, — elämän iltaa odottaissa. Täyttäkää te toimenne tässä talossa toisella tavalla, kuin me olemme sen tehneet vanhanaikuisella viisaudella. Seuratkoon onni teidän pyrintöjänne ja siunaus olkoon yrityksissänne!
ISÄNTÄ. Selman sanat soivat korvissani niin kummallisesti ja minä tunnen jotakin soimaavaa niissä; mutta myöhäistä se taitaa olla "kuin Ison Liisan rukous". Olen joskus ollut luopumaisillani vanhoista isiltä perityistä juomatavoistani. Ei se kuitenkaan ole tapahtunut. Nyt luovun väkevien nauttimisesta. Kyllä jo ymmärrän. Vanhuus ja kokemus saa minunkin päähäni raittiuden hyödyn. On se vienyt, — viina on vienyt meiltä monta markkaa. Ei yhtään markkaa ole se tuonut. Kyllä niin on. On kai? Vai eiköst' vai eiköst'.