VOITTO. Niin, täti, hän päätti naida.
SANNA. (Taputtaen Kustaata olalle). Kas niin! Se oli miehen työ!
Viimeinkin viisastuit.
KUSTAA. (Tointuu ja nousee ylös). Voi minua kovan onnen leikkikerää!
Kyllähän minä kohtakin arvasin. Taivaan Luoja! Minunko pitää naiman!
SANNA. (Tyytyväisenä hieroen käsiään). Siis Kustaa on tuo onnellinen. Sepä on sangen hauskaa. Tiesinhän minä, että hän on järkevämpi. Seuraa sinä nyt veljeäsi!
VOITTO. Te olette oikeassa, täti. Kustaa on hyväsydäminen poika. Me tuumailimme tyyskästi asiaa ja hän suostui vapaaehtoisesti täyttämään tahtonne.
KUSTAA. (Toiselta puolen läheten Voittoa hiljaa). Vaan minäpä en sitä tee. Asia ei käynyt rehellisesti. — Sinä otit ensin ja siten sinä voitit.
VOITTO. (Pikastuen). Ethän sinä rohjennut ensin ottaa. Älähän toki revi asiaa auki uudelleen.
KUSTAA. Täti sen ratkaiskoon!
VOITTO. (Hiljaa ja vakuuttavasti). Ethän toki hänelle ilmoittane meidän heittäneen arpaa. Sehän olisi aivan sopimatonta.
KUSTAA. Olisiko niin?