VOITTO. (Tarkastaa Kustaata kunnes hän on lähtenyt).
LIISA. He lähtevät sanaakaan minulle sanomatta. (Iloisesti). Ei vaan,
Voitto palaa. (Jatkaa lukuaan).
VOITTO. (Palattuaan). Kas niin! nyt rohkeutta on tarvis! Vaan ensin pitää tiedustella asemaa. (Lähenee Liisaa, katselee häntä ja palaa takaisin).
LIISA (Ihmetellen). Mitähän se tahtonee?
VOITTO. Hän on tosiaan kaunis! Hänessä on jotain haaveellista ja runollista. Tuo yksivaltaisuus lu'ussa sopii hänelle vallan hyvin.
KUSTAA. (Pensaan takana). No veli! alappa jo!
VOITTO. Heti, odota hieman, täytyyhän minun vähän varustaida. Hm, hm — — vaan minun täytyy puhutella häntä, muutoin Kustaa nauraa minulle. (Rohkaisee itsensä ja astuu lähemmäksi). Hm, hm, — — — hyvä serkku! niin täydessä toimessa, enhän vaan häiritse?
LIISA. Ette suinkaan; minulla on niin harvoin tilaisuus puhella kanssanne, ettei tässä häiritsemisestä ole puhettakaan. (Nousee ylös).
VOITTO. Rohkenenko kysyä mikä teitä niin miellyttää, hyvä serkku?
LIISA. (Leikillisesti). Eräs mainio Voitto Tanin kirjoittama kirja.