Produced by Tapio Riikonen
RUHTINAS
Kirj. Niccolò Machiavelli
Suom. ["Il Principe">[ ja johdannolla varustanut O. A. Kallio
Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1918.
SISÄLLYS:
Johdanto.
Omistus.
Ruhtinas.
1. Ruhtinaskuntien eri lajeista ja siitä miten ne hankitaan.
2. Perinnöllisistä ruhtinaskunnista.
3. Sekamuotoisista ruhtinaskunnista.
4. Miksi Aleksanterin valloittama Dareioksen valtakunta ei hänen
kuoltuaan noussut kapinaan hänen seuraajiansa vastaan.
5. Miten on hallittava sellaisia kaupunkeja tai ruhtinaskuntia,
jotka ennen valtausta ovat eläneet omien lakiensa mukaan.
6. Uusista ruhtinaskunnista, jotka on hankittu omien aseiden
ja oman toimintakyvyn avulla.
7. Uusista ruhtinaskunnista, jotka hankitaan joko vieraiden
aseiden tai onnen avulla.
8. Niistä, jotka rikollisin keinoin ovat kohonneet ruhtinuuteen.
9. Porvarillisesta ruhtinuudesta.
10. Kuinka on arvioitava eri ruhtinaskuntien voimia.
11. Hengellisistä ruhtinaskunnista.
12. Sotaväen eri lajeista ja palkkajoukoista.
13. Apujoukoista, omasta ja sekalaisesta sotaväestä.
14. Huhtinaan velvollisuuksista sotalaitokseen nähden.
15. Siitä miten ihmiset, eritotenkin ruhtinaat, saavat osakseen
kiitosta tai häpeää.
16. Anteliaisuudesta ja saituudesta.
17. Julmuudesta ja lempeydestä ja siitä, onko parempi olla
rakastettu kuin pelätty.
18. Missä määrin ruhtinaiden on pidettävä lupauksensa.
19. Halveksinnan ja vihan välttämisestä.
20. Missä määrin linnoitukset ja monet muut toimenpiteet, joihin
ruhtinaat usein ryhtyvät, ovat hyödyksi tai vahingoksi.
21. Miten tulee ruhtinaan käyttäytyä saavuttaakseen kunnioitusta.
22. Ruhtinasten sihteereistä.
23. Miten on imartelijoita kartettava.
24. Miksi Italian ruhtinaat ovat menettäneet valtionsa.
25. Missä määrin kohtalo voi vaikuttaa ihmisten asioihin ja
miten sitä voidaan torjua.
26. Kehoitus Italian vapauttamiseen muukalaisten vallasta.
JOHDANTO.
Harva valtio-opillinen teos on koskaan saavuttanut niin suuren kuuluisuuden ja merkityksen kuin firenzeläisen valtiosihteerin Niccolò Machiavellin pieni kirjanen "Ruhtinas". Noin neljäsataa vuotta se on jo ollut kiivaan väittelyn, kiitoksen ja parjauksen esineenä ja synnyttänyt kokonaisen kirjallisuuden sitä ja sen tekijää käsitteleviä, sangen ristiriitaisia tutkielmia ja kirjoitelmia.
Itse Machiavellin nimi on juurtunut suuren yleisön tietoisuuteen sanassa "machiavellismi", jolla yleensä tarkoitetaan häikäilemätöntä, keinoista ja siveyslain vaatimuksista lukua pitämätöntä, joskin samalla näennäisesti säädyllistä ruhtinas- ja valtiopolitiikkaa, jollaiseen muka "Ruhtinas" antaa asianomaiset ohjeet. Ja hyvinhän tiedetään, että monet ruhtinaat ja valtiomiehet ovat joko julkisemmin tai salaisemmin pitäneet "Ruhtinasta" toimintansa ohje- ja puolustuskirjana, vieläpä usein juuri sellaiset, jotka virallisesti ovat siitä lausuneet ankaran hylkäystuomionsa. Heidän tekonsa kylläkin osottavat, etteivät Machiavellin "Ruhtinaan" periaatteet ole olleet heille vieraat. Sellaisista valtiohenkilöistä mainittakoon keisari Kaarle V, jolle "Ruhtinas" tiettävästi oli hyvin tuttu; Ranskan kuningas Henrik III, jolla oli "Ruhtinas" povitaskussaan, kun hänet murhattiin; Englannin kuningas Henrik VIII, jota erityisesti syytettiin (kardinaali Polo 1555) "machiavellistisesta" politiikasta; Turkin sulttaani Mustafa III, joka käännätti "Ruhtinaan" turkinkielelle, voidakseen sitä lukea ja käyttää hyväkseen; Preussin kuningas Fredrik II Suuri, joka perintöruhtinaana sepitti erityisen "Antimachiavelli"-nimisen vastakirjoituksen, mutta kuninkaana käytännössä menetteli jotenkin "machiavellistiseen" tapaan; Napoleon I, Metternich y.m. Voidaankin sanoa, että sekä ennen että jälkeen Machiavellin on maailman mahtajain valtiollinen toiminta peräti usein ollut samansuuntaista kuin Machiavellin ruhtinas-ihanteen. Machiavelli on vain koonnut järjestelmällisesti yhteen sen tosiasialliset eri ilmiöt, antaakseen sille uudelle kotimaiselle ruhtinaalle, jota hän unelmoi rikkirevityn isänmaansa Italian pelastajaksi, vapauttajaksi ja yhdistäjäksi, tarpeellisen, entisyyden ja oman ajan esimerkkeihin nojaavan toimintaohjeen.