Kehoitus Italian vapauttamiseen muukalaisten vallasta.
Harkittuani siis kaikkia edellä käsiteltyjä seikkoja ja ajatellessani itsekseni, mahtaisiko nykyhetkellä Italiassa aika olla suotuisa jonkun uuden ruhtinaan kunniaan kohoamiselle, ja mahtaisiko olla aihetta, joka soisi jollekulle älykkäälle ja miehuulliselle miehelle tilaisuuden luoda uuden olotilan, mikä tuottaisi hänelle kunniaa ja koko tämän maan kansalle hyötyä, näyttää minusta niin monet seikat puhuvan uuden ruhtinaan puolesta, että en ymmärrä, mikä aika koskaan olisi siihen sen otollisempi.
Ja jos, kuten sanoin, oli välttämätöntä, että Israelin kansa oli Egyptin orjuudessa, jotta Mooseksen kyky ja kunto olisi päässyt ilmenemään, ja jos samoin Kyyroksen hengensuuruuden tuntemiseksi persialaisten täytyi kärsiä meedialaisten sortoa, tai ateenalaisten olla hajallaan, jotta Theseuksen etevyys pääsisi loistamaan, samoin täytyi, jotta jonkun italialaisen hengenkunto tulisi tunnetuksi, Italian vaipua nykyiseen alennustilaansa, olla enemmän orjuutettu kuin heprealaiset, enemmän sorrettu kuin persialaiset, enemmän hajallaan kuin ateenalaiset, vailla johtajaa, vailla järjestystä, lyötynä, ryöstettynä, revittynä, poljettuna, kaikenkaltaisen hävityksen uhrina. Ja joskin tähän saakka jossakussa henkilössä on esiintynyt oireita, jotka ovat saaneet meidät uskomaan hänet Jumalan lähettämäksi maan pelastajaksi, on siitä huolimatta sittemmin käynyt ilmi, että onni on hylännyt hänet, hänen ratansa ollessa korkeimmillaan.[66] Niinpä Italia, ikäänkuin elottomana, yhä odottaa sitä, joka lääkitsisi sen vammat ja tekisi lopun Lombardian hävityksestä ja ryöstelystä sekä Napolin kuningaskunnan ja Toscanan nylkemisestä ja verottamisesta ja parantaisi sen jo kauan sitten syvälti tulehtuneet haavat. Nähdäänhän sen rukoilevan Jumalaa lähettämään jonkun, joka pelastaisi sen tästä barbaarien sorrosta ja röyhkeydestä. Nähdäänhän sen myös olevan valmiin ja halukkaan seuraamaan lippua, kun vain joku sen kohottaa. Ei ole tätä nykyä olemassa ketään, johon se voisi paremmin kohdistaa toiveensa kuin Teidän kuuluisaan sukuunne, joka miehuutensa ja onnensa avulla ja Jumalan suosiessa sitä ja Kirkon, jonka päämiehenä se on nykyään,[67] voisi astua tämän vapautustyön johtajaksi. Eikä se olisi ollenkaan vaikeaa, jos Te tahtoisitte vain tutustua edellä mainittujen henkilöiden elämään ja toimintaan. Ja vaikkapa nuo miehet olivatkin harvinaisia ja ihmeteltäviä, olivat he kuitenkin ihmisiä, eikä kenelläkään heistä ollut suotuisampaa tilaisuutta kuin Teillä nykyään, sillä heidän yrityksensä ei ollut oikeampi kuin tämä eikä helpompi, eikä Jumala suinkaan ollut heille sen suosiollisempi kuin Teille.
Tässä on suuri ja oikea asia, sillä se sota on oikea, joka on tarpeellinen, ja ne aseet ovat siunaukselliset, joihin perustuu ainoa menestyksen toivo. Tässä on myös kaikki aivan valmiina, ja missä valmius on suuri siinä ei voi olla suuria vaikeuksia, jos Te vain suvaitsette ottaa esimerkkiä niistä, joita olen Teille esikuvaksi asettanut. Sitäpaitsi on nähty aivan tavattomia ja esimerkittömiä Jumalan töitä: meri on jakautunut, pilvi on avannut tien, vettä on pursunut kalliosta, mannaa on satanut; kaikki seikat ovat liittyneet yhteen Teidän suuruutenne hyväksi; jälellä oleva työ on Teidän suoritettava. Jumala ei halua tehdä kaikkea, jottei riistäisi meiltä vapaata tahtoamme ja sitä osaa kunniasta, joka kuuluu meille.
Eikä ole ihmeteltävää, ettei kukaan edellä mainituista italialaisista ole voinut tehdä sitä, mitä Teidän kuuluisan sukunne toivotaan tekevän, ja että niin monien mullistusten ja niin monien sotien myllertämässä Italiassa näyttää siltä kuin olisi sotainen kuntomme hävinnyt, sillä se johtuu siitä, että maamme entinen sotalaitos on kelvoton eikä ole ollut ketään, joka olisi kyennyt muodostamaan uuden. Mikään ei tuota enemmän kunniaa valtaan pyrkivälle miehelle, kuin uusien lakien säätäminen ja uuden järjestyksen luominen. Jos nämä toimenpiteet ovat hyvin perustellut ja kantavat suuruuden leimaa, niin ne tuottavat hänelle kunnioitusta ja ihmettelyä, eikä Italiassa suinkaan puutu aihetta toteuttaa niitä kaikin tavoin.
Täällä on kylliksi voimaa jäsenissä, kun sitä ei vain puuttuisi päästä. Katsokaahan vain, kuinka italialaiset kaksintaisteluissa ja pienissä yhteentörmäyksissä ovat muita etevämmät voimilta, taitavuudelta ja nerokkuudelta. Mutta mitä tulee koko sotajoukkoon, niin siinä he eivät kestä vertailua; mikä kaikki johtuu päällikköjen kykenemättömyydestä, sillä ne, jotka osaavat jotakin, eivät tottele, ja jokainen on osaavinaan. Vielä ei ole esiintynyt ketään, joka sekä kuntonsa että onnensa puolesta olisi ollut niin etevä, että muut olisivat väistyneet hänen tieltään. Tästä johtuu, että milloin vain niissä pitkällisissä ja monissa sodissa, joita Italiassa on käyty kahdenkymmenen viime vuoden aikana, sotajoukko on ollut kokoonpantu pelkistä italialaisista, se aina on kunnostautunut huonosti. Siitä on todistuksena ensiksi Taro, sitten Alessandria, Capua, Genova, Vaila, Bologna, Mestri.[68]
Jos siis Teidän loistava sukunne tahtoo seurata niiden mainioiden miesten esimerkkiä, jotka ovat pelastaneet isänmaansa, on ennen kaikkea välttämätöntä — kuten jokaisen yrityksen oikea perustus edellyttääkin — varustautua kotimaisilla sotajoukoilla, koska ei voi olla olemassa uskollisempia, todellisempia tai parempia sotamiehiä. Ja vaikkapa jokainen heistä onkin hyvä, niin sittenkin kaikki yhdessä ovat vielä parempia, kun he näkevät olevansa oman ruhtinaansa komennossa ja nauttivansa hänen kunnioitustaan ja suosiotaan. Senpätähden on tarpeellista varustautua kotimaisin joukoin, jotta voitaisiin italialaisella miehuudella taistella muukalaisia vastaan.
Ja joskin sveitsiläistä ja espanjalaista jalkaväkeä pidetään pelottavana, on siitä huolimatta kummallakin heikkoutensa, minkä johdosta kolmas sotaväki ei ainoasti voisi vastustaa heitä, vaan vieläpä voittaakin heidät. Espanjalaiset eivät näet kykene pidättämään ratsuväkeä, ja sveitsiläisten täytyy pelätä jalkaväkeäkin, milloin kohtaavat sen taistelussa yhtä lujana kuin he itse. Onhan nähty ja kokemus sen yhä näyttää, etteivät espanjalaiset voi kestää ranskalaisen ratsuväen hyökkäystä, ja että sveitsiläiset joutuvat tappiolle taistellessaan espanjalaista jalkaväkeä vastaan. Ja joskaan viimemainitusta seikasta ei ole vielä olemassa täyttä kokemusta, niin kuitenkin siitä on saatu näyte Ravennan taistelussa, kun espanjalainen jalkaväki kävi saksalaisten joukkojen kimppuun, jotka noudattavat samanlaista järjestelmää kuin sveitsiläiset. Espanjalaiset näet, käyttäen hyväkseen notkeuttaan ja pienten kilpiensä suojaa, tunkeutuivat heidän keihäittensä alle ja saattoivat siten turvallisesti ahdistaa heitä, saksalaisten voimatta puolustaa itseään. Jollei ratsuväki olisi tullut avuksi, olisivat kaikki saksalaiset tuhoutuneet. Niinpä voidaankin, kun tunnetaan noiden molempien jalkaväkien heikot puolet, järjestää aivan uusi jalkaväki, joka kykenee vastustamaan ratsuväkeä eikä pelkää jalkaväkeä; mutta sitä ei saada aikaan asestuksen uudistuksella vaan itse järjestelmän muutoksella. Ja juuri tällaiset uudistukset ja järjestelyt ovat omiaan tuottamaan kunniaa ja suuruutta uudelle ruhtinaalle.
Älköön siis menetettäkö tätä tilaisuutta, jotta Italia vihdoinkin niin pitkän ajan jälkeen voisi nähdä vapauttajansa astuvan esille. En kykene sanoin ilmaisemaan, millä rakkaudella hänet otettaisiin vastaan kaikissa niissä maakunnissa, jotka ovat saaneet kärsiä muukalaisten sotaretkistä, millä koston janolla, millä horjumattomalla uskollisuudella, millä antaumuksella, millä kyynelillä. Mitkä portit voisivatkaan pysyä häneltä suljettuina? Mikä kansa voisi kieltäytyä tottelemasta häntä? Mikä kateus voisi asettua häntä vastaan? Mikä italialainen voisi kieltää häneltä alttiuttansa? Meitä kaikkia inhoittaa tämä barbaarien herruus. Ryhtyköön siis Teidän kuuluisa sukunne tähän tehtävään kaikella sillä rohkeudella ja luottamuksella, jota jokainen oikea yritys edellyttää, jotta sen lipun alla tämä isänmaamme jälleen aateloitaisiin ja sen enteiden suojassa toteutuisivat nuo Petrarcan säkeet:
Virtù contr' al furore prenderà l'arme, e sia il combatter corto, che l'antico valore negl' Italici cuor non è ancor morto.[69]