Kuin kestihin Suomen miehet
Nyt hyppäsi sillallen
Ja lapiot käissä he ryhtyi
Heti luontihin vallien.
Tuo korpien raataja joukko
Osas käyttää aseitaan,
Kun kumppani rinnalta kaatui,
Kiivaammin luotihin vaan.
Ja tietä aukaista kelpaa,
Tienraivaaja-joukon tään,
Käy kuningas rannalla itse,
Kanuunia lämmittämään;
Ja meidän poikia lisää,
Yli sillan jo ennättää,
Vaikk' kasvoihin luodit vettä
Ja vertakin lennättää.
Pian valli on valmis, sen turviin
Jo toisetkin tulla saa —
Ja hurraa! Tälläpä rantaa
Jo veikkoja ratsastaa.
He voitonriemulla kertoo,
Miten joen yli ratsut ui,
Ja Tillylle luodin sääreen
Kuin ampua onnistui.
"Nyt hakkaa päälle!" kaikuu
Yli tykkien jyskehen,
Ja Pohjolan pojat syöksyy
Kuin vihuri eellehen;
Ja kunnon Baijerilaiset
Jo pyyhkivät pakohon.
Ja valiojoukot Tillyn
Sai surkean tappion.
Kevät maass' oli kauniimmillaan,
Hymyili aurinkokin,
Kun sankarikuningas saapui
Vihamiestensä leirihin;
Ja kiitettyään Jumalaansa
Hän kiittävi urhojaan:
"Tää päivä on Suomalaisten",
Hän puhkevi lausumaan.
Ja tuollapa kunnioittain
Rivit tietä antavat,
Näet kumppanit kuollutta kantaa,
Min posket on kalpeat,
Ja rinnasta nuorukaisen
Veri kastavi vieraan maan.
"Hän, veikkoset, ensimmäisnä
Riens' sillalle juoksemaan".
"Tehkäätte sankarille,
Te sankarit kunniaa!"
Näin kuningas Kustaa Aadolf
Sotajoukkoa komentaa,
Ja lasketuin lipuin marssii
Sotilaat ohi kuollehen.
Tää päivä ol' Suomalaisten,
Se päiv' oli voittojen.
* * *
Vaan Tilly se haavojansa
Poteepi, on tuskissaan,
Tuo Suomen noitien luoti
Näet vielä on ruumiissaan;
Vaan paljoa suuremman tuskan
Vanhuksen sielulle toi
Nuo "hakkapeliittain" huudot,
Ne korvissaan yhä soi.
Ei voinut hän tuota kestää,
Uros sortuvi sortajain;
Näin paavien patsas kaatui
Ihastukseksi uskovain.
Jo painoi raskasna sangen
Ies sorron ja orjuuden;
Taas hengitti kansat ilmaa
Elon, voiton ja vapauden.