Maasi ja kansasko pettäjäksi,
Poikani, sinut synnytin;
Sitäkö varten Suomesta läksin,
Että sen tsaarille jättäisin?
Jos olet oikea Ruotsalainen,
Pyrinnöt moiset sä heitä pois;
Muista, ett' äitis on Suomen nainen,
Suomi ei vilppiä kärsiä vois!"
Prinssi on vaiheella lemmen ja vimman,
On kova taistelu syömmessään;
Viimein hän voiton saa ihanimman,
Anteeksi pyytävi äidiltään.
Kyrönmailla.
"Jos ette muulla, aidan seipähillä
Ja nuijilla nuo joukot Flemingin
Päältänne torjukaa! — en tiedä, millä
Sen teette muuten." — Tämä vastaus
Huulilta Kaarle herttuan tuotihin
Ruotsista, ja se löi kuin leimaus.
"Kirotut olkoot nylkijät nuo kansan,
Kätyrit Klaun", jo kuuluu murinaa
Juurelta kirkon; "joka huovi ansan
Ansaitsis kurkkuun, jotta rauhan sais
Vieraista verenimijöistä maa, —
Tuot' entä jospa kerran ko'ettais?"
Kirkosta hurskas virrenveisuu kaikuu,
Par'aikaa kansa siellä harrasna
Rukoilee Jumalaansa, — niin jo raikuu
Talosta Konttaan huudot sotaisat;
On miesten mieli ylen karvasna:
Vai vielä kimppuun käyvät, rosvoojat!
"Ei, nyt ei auta muu kuin kova tässä,
Kuin herttua on meidän käskenyt.
On talvi eessä, kansa nääntymässä,
Jos linnaleiriä ei saada pois;
Suupohjan sankareille viesti nyt:
Se tulkohon, ken maansa vapaaks sois!"
Ja kansa kärsiessään huovein uhkaa
Kun kuuli Kyröläisten nousevan,
Joukottain tarttui aseisinsa. — "Tuhkaa
Me tehdään sortajista! Eteenpäin
Nyt miehet Ilmajoen, Lapuan
Ja Kyrön! Taistoon, voittoon vierekkäin!"
Ol' oma liesi suojattava heidän
Ja kallis isäin luoma vapaus,
Sydämet toivo täytti: voitto meidän
Täytyy olla, totuus perii maan;
Vain vapaus on elon armaus,
Se sorron hallat saapi haihtumaan.