3.
Prinssi Gustaf ol' joutunut lassa
Orvoksi maastansa, äidistään;
Käydä ei sallittu Liuksialassa,
Ei tulla äitiä tervehtimään.
Määrätty vihdoin paikka on, missä
Saavat he kohdata toisiaan.
Prinssi on syvissä miettehissä,
Suuret on aikehet aivoissaan.
Kauan hän ollut on maanpakolaissa,
Kurjuutta kyllin jo kärsinyt.
Kirjoitettu on Ruotsin laissa,
Hän että kruunun ois perinyt.
Mutta jo onni käy myötäiseksi,
Isänsä surman hän kostaa saa,
Ruotsin kun saa hän perineheksi, —
Helposti hän sen nyt valloittaa.
Venäjän mahtava tsaari hälle
Suo sotajoukon uhkean;
Kun vain tuumalle miehevälle
Sais luvan äidinkin armahan!
Kaarina saapui ja helmahansa
Prinssi vaipuvi riemuissaan;
Äidin suukoista, aikeistansa
Toivon on säde katseissaan.
Tuumansa suuret hän selvittääpi,
Aatteistaan ihan innostuu,
Vaan niin kylmäksi Kaarina jääpi,
Että jo poikakin oudoksuu.
"Haltuuni vain otan perintöni;
Koston päivä on koittanut.
Siunaa, äiti, mun pyrintöni,
Niin on poikasi voittanut!"
"Ei niin, poikani! Houreet heitä!"
Ankara katse on Kaarinan;
"Karttaos valheen ja vilpin teitä,
Aattehes moiset mä kiroan!