Sai armon vanhus ja tytärkin,
He kuninkaan linnaan tuotihin.
Näin Eerikki lausuvi tuomionsa:
"Pääs lunnaiksi, vanhus, sä tyttäres
Jätät tänne, niin saat vapautes." —
Hän ojensi ukolle kukkaronsa.
Näin kaunis Kaarina hovihin
Jäi riemuksi, lohduksi Eerikin,
Ja tähtenä kirkkahinna hän loisti.
Kun onneton kuningas huolissaan
Pääs lepäämään hänen helmoillaan,
Hänen suukkonsa pois pahat peikot poisti.
2.
Tuvassa Pietari Pentinpojan
On kuningas Eerikki kurja,
Ruumiilta, sielulta riutuneena,
Ja katse on kamalan hurja.
On yllänsä Pietarin sarkatakki,
Omassaan niin oli verta.
"Jumala, antaos anteheksi,
Oi, anna ees tämä kerta!"
Kuningas Eerikki käsistänsä
Nyt Stuurein verta pyyhki,
Hän Pietarin tuvassa tekojansa
Katuen itki, nyyhki.
Ja neuvotonna on kunnon kansa,
Ei lääkkehet sairasta auta;
Vaan päivän koitossa apuu joutuu
Jo kauniin Kaarinan kautta.
Hän yksin herraansa onnetonta
Nyt tuskista päästää voipi;
Kuin hyvä enkeli ympärillä
Hän Eerikin askaroipi.
Ja vihdoin Kaarinan hellään helmaan
Pää sairahan hiljaa painuu.
Hän eipä siinä nyt nukkuissansa
Verikostoa aatelin vainuu.
"Eerikki kultani, nukkuos kauan,
Niin terveeksi tulet taasen;
Jumala syntisi anteeksi antaa,
Luo henkensä kuninkaasen."