— Ostakaa yhtäkaikki, hyvä isä, minulle punaraitainen kaatikangas!

— Ole marisematta, tyttö! Minä en osta vaikka kaatikangas ostaisi minut.

— Ostaisit nyt edes tytölle.

Samassa kerkisi ryssä siihen.

— Mitäs kauppaa tehhään?

— Ei ole rahaa kauppoihin, vastasi Hermanni vakavasti.

— Kyll isännäll rahhaa on. Ostakaa pois! — Hän avasi laukkunsa, ja levitti huiviaan ja kankaitaan pyörtäneeile. Tääll on silkkihuivii, punaraitaisii pummullihuivii, karttuunakaati- ja hamekankait — kaikk Pietarist, hyviä ja halpoi.

Hermanni tuskin jonkun syrjäkatseen loi tavaroihin ja pysyi yhä lujana kieltäytymisessään. Ryssä jatkoi kiihkolla kaupitteluaan jotta parta viuhkui. Hanna kun tunsi miehensä taipumattomuuden ei enää tahtonutkaan, mutta Maija lapsellisen mieliteon valtaamana vielä ihanteli ja pyysi:

— Voi kun tuosta karttuunasta tulis kaunis kaati. Noin suuria punaisia herttoja. Ostakaa, isä kulta!

— Sinun kanssas ei tule toimeen!