— Ja maallinen äiti kans tekee työtä isän kanssa, huomautti vaimo puoleksi piloillaan.
— Niin tekeekin, myönsi mies ja lisäsi: Yhdessähän me pengastimme sulille tätä ahoa kuudetta vuotta sitten, ja nyt siinä on tuommoinen suvimis. Ja yhdessä enimmäkseen sitten muina vuosina riihentauspellon ja kyyhkyspellon. Ohra on kelpoa, katsoppas vaan, kyyhkyspellossa, ja riihentauspellosta on jo viikottaisin kaivettu perunoita keitettäväksi. Nyt on meillä kaikkian parasta tänä vuonna; nyt meidän molempain työvaivat palkitaan.
— Sen vuoksi sinä näytätkin niin iloiselta.
— Oletpa sinäkin iloinen,
— Kun näen sinunkin olevan. Mutta kun ei vain tulisi hallaa taikka muuta turmiota.
— Eihän Jumala salline.
— Niin, — kai Se nyt jo suo meille parempaa, vaikkemme oikeutta myöten olisi sitä ansainneet.
— Mitäs me oikeutta myöden ansaitsemme! Mutta kun ihminen koittaa, niin Jumala auttaa.
Alkoi jo hiukan hämärtää kun vainio muistutti tupaan palajamisesta. Jos Jussi on jo herännyt ja kämpii kehdossa pystyyn ja kaatuu. — Varoa kyllä on tarpeellista, myönsi mies ja otti, vaikkei hänelle ollut kuinkaan tavallista, tyttösen syliinsä. Ja niin lähdettiin tupaa kohti.
— Ihmeen lämmin ilta!