Kirjan sanat, lauseet ja virkkeet on kirjoitettu alkuperäisessä asussa, mikäli joka sanasta vain on saanut selvän. Tekstin kappaleasua on muutettu paremmin vuoropuhelumaiseksi, niin kuin kirjoissa yleensä. Sanomalehden palstalle ne on ahdettu hyvin tiiviiseen. Välimerkitystä on täydennetty luettavuuden parantamiseksi, eivätkä kaikki välimerkit ole näkyneetkään kopioissa. Teksti muuten on sanasta sanaan Niilo Kivisen tekstiä.
Kun ajattelee aikaa Niilo Kivisen ajoista 1800-luvun loppupuolelta, jolloin kansakouluja alettiin perustaa näille syrjäseuduillekin, on kehitys yhteiskunnallisesti ja varsinkin teknisesti ollut valtava. Useimmilla ihmisillä oli silloin ainakin välttävä lukutaito kirkon ja kiertokoulun opetuksen ansiosta, mutta kirjoitustaito oli vielä harvinaisuus. Useimmat asiakirjat allekirjoitettiin puumerkillä. Tänä päivänä käsinkirjoitus ja kirjoituskonekin on jäämässä sivuun, ja pääosa teksteistä kirjoitetaan tietokoneella, niin tämäkin 'uusi' käsikirjoitus annetaan kirjapainolle tietokoneen levykkeellä.
Toivon lehtimäkeläisen kirjailijan Niilo Kivisen kirjan parissa mielenkiintoisia tutustumishetkiä 1800-luvun loppupuolen asioihin ja asenteisiin.
Lehtimäellä 21. huhtikuuta 2001
Tuomo Puumala
I.
Hän on asunut talonsa niin, että se on parasta paikkakunnalla. Kylmään metsään on aukon raivannut, sai saunan kokoonpannuksi ja asui siinä vaimonsa kanssa ensimmäisen kesän ja puoliväliin seuraavaa talvea, jolloin valmistui vähäinen tupamökki. Siinä sitä sitten asuttiin, kunnes kymmenen vuoden päästä valmistui komeanlainen tuparati. Muuta kartanoakin oli karttunut ja yhä lisää karttui vuosien vieriessä.
Aimo talolta näyttää Mäkelä tuolla joka taholle viertävällä kummulla, kauniina leviävät pellot kasevan kartanon ympärillä. Perhe on tullut lukuisaksi, tyttäriä, joita on viisi, on viety miehelään, mutta yhdelle on otettu kotivävy. Vanhin poika on tuonut miniän taloon, ja nyt on Ylli-ukko heittänyt nyörit käsistään, jakanut Mäkelän pojalleen ja vävylleen ja elelee Hetansa kanssa "syytingillä" siistinpuoleisessa edustuvassaan.
Tavallista elämänjuoksua! Onni on Yli-Mäkelälle ollut jotenkin suotuisa, vaikka kyllä hän on saanut ponnistella; sitä ei kukaan Yllin kohoamisesta tietävä voi kieltää. Karttuipa hänelle kartanoa rakentaessaan ja omaa peltoa muokatessaan useita tuhansia velkaakin, mutta tuli sitten hyviä vuosia, riitti viljaa myydä ja Ylli sai toteutetuksi lempiaatteensa: pääsi veloistaan.