"Ja pikku Ylli rypee ja leikittelee porossa takkakivellä. Moista siivoa ei Erkki ainakaan kärsisi, ei ikipäivinä!" Hän meni ja nosti poikasen lattialle seisomaan, puisteli poroa sen vaatteesta ja puhalteli lapsen rupisia käsiä.
"Älä kesken kiittele", tokaisi Kaisa suutahtuneena samalla kertaa lapsiin ja Hilmaan. "Annappa olla kun teillekin tulee keneksiä puoleen tusinaan asti, niin saattepa nähdä mitä siivonpito maksaa."
"Meidän pöydällä ei koskaan pidetä ruokia kaiken vuorokautta vaikka olisi lapsia kaksi tusinaa. Eihän sitä viitsi mikään nähdä kun pöytä on aina kuin lähtevä laiva. Siinä kuivavat ja pahenevat silakat salkkarissa, ja kori järsityitä leivänpaloja kukkurapäänä kököttää keskellä pöytää. Kärpäset ja rusakat kämpivät vellin tähteissä ja puuronlopuissa. Ei luulis ihmisten saattavan syödä. Ja siellä sitten lapset ovat aina kyns—"
"Hohhoh hohhoh, kuinka Mäkelän Hetan tyttärestä on tullut fiini rouva! Tuskinpa se on ennenkään niin herrallisen puhdasta tässä talossa ollut." Kaisan sienteät kasvot kävivät nyt oikein punaisiksi ja askareikseen rupesi taittamaan luutaa ovenpuolella takkakiven vieressä olevasta varpukasasta.
"Sanon minä vieläkin ettei meidän tuvassa semmoista sianruuhenmoista pöytää koskaan pidetä. Siinä sitten lapset nenineen kynsineen tahrivat ruokain kanssa yhtämyötään. Ei sitä tarvitse siihen vetää että minä olen Mäkelän Hetan tytär. Kyllä minä olen ihmisiä muuallakin nähnyt ja ainakin kuullut kuinka oikeat ihmiset pöytänsä pitää. Heti se siivotaan ja pyyhitään kun syöty on. Eikä ne anna lapsensa porossa peppuroida ja muuttavat ne vaatteetkin lapsilleen ettei niiden tarvitse kuukausia paksulikaisissa ketaleissa olla niin kuin sinun lapses."
Samassa tuli vanha Ylli tupaan ja meni pöytärahille istumaan. Kalle itkuisena pyrki hänen polvelleen ja vaari otti, vaikka moitti hänkin ja sanoi: "ööh porsas kun olet törkeä."
Kaisa ei voinut vaarinkaan nähden itseään hillitä "Niin, niin, Erkiltä, Erkiltä sin' olet kaikki kuullut ja oppinut", tuiskusi hän. "Muuten et mitään tietäisikään, mutta se Erkki on sinulle kullanpoika se."
"Niin onkin. Kyllä se tietää vähän enemmän kuin sinä, lika-myyräin emä." Itkua pusertaen Hilma lähti tuvasta ja Kaisa viskasi luudanteelmänsä hänen hameelleen ovella.
"No no perhanoitako nyt riidellään!" pahkasi Ylli-ukko, joka suurella silmin oli katsellut nuorten emäntäin kohinaa.
"On olevinaan kuin mikä rouva, vieläpäs tässä hipales!" Kaisan ääni kuulosti itkuiselta ja hän paineli silmiään kaadillaan.