Kevättalvella oli Erkki tuonut auran kaupungista, ja nyt myllästi sillä Mäkelän peltoja, jotka ennen oli kuokalla ja sahroilla nurin saatu. Se nyt olisi saanut sillään olla se asia, niin kuin sekin, että kylvää heinänsiemeniä peltoon ja aikoo sillätavoin heiniä Mäkelän vainioista tuottaa. Tavattomia ja tarpeettomia asumistavan muutoksia nuokin olivat Yllin mielestä, mutta että Erkki päätteli hankkia niittokoneen tulevaksi kesäksi, se oli aina vaan tavattomampaa. Oli sitä ennen viikatteella heinä kumoon saatu, tarvittiinko siinäkin nykyaikana noita kummallisia konelaitoksia!
Ja kaiken tämän lisäksi oli Erkki pitkin kesää tuon tuostakin puhunut raittiudesta, ettei saisi maistaa väkijuomia nokkuakaan. Mitä sekään oli uudenaikaisia hullutuksia! Oli näihin maailman aikoihin ryypätty silloin kun sopinut oli ja tehty taas työtä. Rapajuopot ovat rapajuoppoja, ne jotka viikottain juovat, mutta on niitä miehiäkin ollut.
Tästäkin oli hän Erkin kanssa monta kertaa väitellyt ja sanonut: "Sanassa sanotaan että viina virvoitta sielun ja ruumiin", ja voihan sitä itsensä pidättää liikoja ottamasta vaikka jonkun ryypyn ottaakin. Näihin huomautuksiin oli Erkki vastannut: että hän kyllä voi nauttia kohtuullisesti niin kuin vaarikin. Mutta täällä kun ovat semmoisia juoppoja, etteivät voi sivistyksen eduksi panna edes muutamaa kymmentä penniä, sitä vastoin väkijuomiin kuinka paljon hyvänsä, niin täytyi hänen edistyksen miehenä kelvata tässäkin suhteessa muiden esimerkiksi. Ja sanoihan se Paavalikin ettei pitänyt nauttia semmoista, josta heikko veli pahenee.
"Sinä olet erinomaisen puhdas ja hyvä mies, oikein maan mainio", tapasi
Ylli siihen ivallisesti vastata.
Kerran — se oli syyspuolella kesää — olivat Mäkelän vanhukset ja kummankin tuvan haltijat pyydetyt häihin erääseen neljännes peninkulman päässä olevaan taloon, Kiikkalaan. Siellä oltiin iloisia ja ryypättiin myös, Erkki kuitenkin hyvin taitavasti ja arvelemalla. Oltiin siellä lähes kaksi vuorokautta. Vanhan tuvan Heikki oli kaiken aikaa oivalailla päissään ja muutamia kertoja yritti antamaan selkään joitakuita räyhääviä nuorukaisia. Kun muut mäkeläiset, niissä vaimonsakin, toisen hääpäivän iltana lähtivät kotiin, teki Heikki tenän eikä lähtenytkään, eikä edes antanut pois rahojaan, vaikka vaimonsa kovasti tahtoi.
Aamulla kun aurinko jo oli aikoja noussut, Heikki vasta tuli ja niin surkean ryöttäinen ja alakuloinen. Kaisa haukkui ankarasti.
"Sen könttyrä ei illalla tullut vaikka minä pyysin".
Vanhukset tulivat katsomaan, ja tuli sinne vanhaan tupaan myös Erkki ja Hilma sekä sattui sitä paitsi muutamia vieraitakin tulemaan. Viimeksimainituista muutamat tiesivät ja kuiskasivat että Heikki oli tänä aamuna kello kuusi nähty makaavan Lokaisenpuron partaalla rapakossa. Heikki siinä nurrumielellä ja hämmästyksissään valitteli, että kukkaronsa oli kadonnut ja siinä oli ainakin 50 markkaa rahaa. Kaisa itki ja haukkui.
"No ei se usein tapahdu", koetti Heikki vähän kiivaasti puolustella itseään. Ylli sanoi halveksivasti ettei ole mies eikä mikään, joka päättömästi itsensä juo. Heta räpätti aikalailla.
"Mikä sinut pani nyt niin juomaan. Herra armahtakoon! Hohoi", huokasi hän syvästi perään.