"Mitenkähän se olisi jos valittaisi kuvernööriin, eiköhän siihen valitukseen monikin kuntalainen yhtyisi. Sinä kai olet semmoisia valitusasioita ennenkin toimittanut?"

— "Joo joo, niin hän oli, kyllä hän osaisi kuvernööriin kirjoittaa." — Kun oli ison aikaa jutusteltu, päätettiin kirjoittaa valitus. Ylli haki uudesta tuvasta mustetta ja paperia edustupaan. Monta tuntia kirjoitti Santeri ja koko paperiarkki täyttyi. Pitkäveteisesti siinä selitettiin kunnan köyhyyttä, kuinka maa ei tahtonut täällä antaa työlläkään viljaa, kuinka köyhiä on paljon ja kunnan verot suuret. Pappilaakin oli täytynyt ehtimiseen korjata, kirkko tarvitsisi korjaamista. Viinaverorahat tarvittiin kiertokoulunopettajan palkkaamiseksi. "Näihin asiaseikkoihin nojautuen", — niin loppui valituskirjoitus — "ja kun kunnassa kerran on jo kiertokoulu ja sunnuntaikoulujakin on, ja niitä pijetään melkein joka pyhä ja niissä opetetaan Jumalan sanan valoa, niin on meijän allekirjoitettujen toivomus, että Herra Kuvernööri kumoaisi sen Päätöksen, jonka kuntalaiset tekivät yllä mainittuna päivänä."

Ylli veti koukeroisen puumerkkinsä nimensä alle. Ja hän käski Santeria kokoamaan nimiä kirjoituksen alle sekä antoi hänelle 10 markkaa.

XVI.

Kesä, se tuli tavalliseen tapaansa, ruoho kedoilla ja niityillä viheriöitsi, samoin lehtipuut metsässä. Kevätkylvöjen oraat venymistään venyivät, saavuttamatta kuitenkaan pituudessa rukiinlaihoa, jotka näyttivät venähtävän oikein harppauksilla. Kasvimaailma oli taas niin viehättävä, ja Helmajärvi jonkun matkan päässä Vehkakunnaalta etelään ja lounaaseen päin, pälyi väliin kauniina, hopeankarvaisena, väliin taas kun tuuli sadepilveä nosti, riehui harmaana, liikuttavan mahtavana.

Tuommoista olivat vanhukset monen monta kertaa nähneet, mutta aina se tuntui virvoittavalta, ja herätti vireille yhä entisiä muistoja. Paljon oli Mäkelän seutu heidän aikanaan muuttunut, vaikka se tosin oli tapahtunut vähitellen. Ensin sauna pienessä aukossa kantojen keskellä, sitten se vähäläntä matala tupa, joka vielä nytkin karjanlatona toi mieleen menneitä aikoja, aina kun sinne meni ja ulkoakin katsellessa se toi muistoja, kuinka silloin ja silloin raannettiin ja aukkoja suurennettiin, peltoa kuokittiin ja kiviä väännettiin ja kuinka monasti oltiin väsyksissä ja toisinaan lähes toivottomuudessa. Kun milloin vuodenkasvua pelloissa näännytti pitkät poudat, milloin liotti liiallinen märkyys. Ja ne monet illat, jolloin kirkas pohjoinen, päivän kirpeästi puhalleltuaan, myöhemmin tyyntyi ja pani kovasti pelkäämään ja monasti purikin kytökylvöt kokonaan, jopa pelloissakin vahingoitti. Sen työn mikä tehtiin suossa ennen kuin se sulille tuli, vei monasti yksi yö. Toisinaan upposi lehmä nevaan taikka kitui ja kuoli, toisinaan hevonen kävi ontuvaksi, jopa yksi kuolikin. Joskus liikkui tauti ihmisissä koko seudulla. Monta tunnettua kuolema kaasi ja kumma kolkotus tuntui omalla sydämellä, muistutus että niin täältä lähdetään. Tulipa jonkun kerran itsekin kipeäksi, ja todella luuli lopun lähellä olevan. Sen lisäksi ennustettiin toisinaan sotaa, ja maailman loppu oli kerran ihan tulemaisillaan. Moni jätti jo niittynsä jopa viljapeltonsakin eläinten haaskattaviksi. Mutta Ylli oli siksi kovaluontoinen että ei jättänyt, ja onneksi se olikin kun Herra vielä maailmaa säästi.

Muistot olivat siis osaksi katkeroitakin; mutta ne olivat koettelemuksia, joiden perästä aina paremmat ajat koittivat. Herra vaan heitäkin oli tahtonut puoleensa vetää, hän, jonka eteen heidän kentiesi kuinka pian tuli astua tiliä tekemään huoneenhallituksestaan. Eläimien onnettomuuksia ja muutamia ihmistenkin tauteja olivat tosin pahat kateelliset ihmiset häjyn hengen kautta joskus tuottaneet, mutta kyllä Herra sentään oli enimmäkseen niinhyvin itse rangaissut kuin onneakin antanut. Ja olihan heillä onneakin tavallisesti sitten kun ensimmäiset kymmenen vuotta tai vähän parempi, oli kituvammasti kulkemaan päästy.

Kovasti liikutti mieltä, erityisesti nyt kesän aikaan, tuota kaikkea muistellessa ja katsellessa Mäkelää, sen kartanoa ja peltoja, lähiniittyjä ja metsiä suvisessa koristuksessaan. Paremmin heidän olisi pitänyt, muistutti Heta toisinaan, ottaa vaaria Herran kutsumuksesta ja hyvyydestä. Sen myönsi Yllikin, mutta tunnusti myös ettei häneltä tahtonut tulla oikein usein ajatelluksi autuuden-asioita.

Muuten olisi aika kuitenkin mennyt entisen tapaista rauhallista menoaan, mutta tuon vävyn itsepäisyys ja uudet puuhat kävivät vaivaksi, tuottivat rauhattomuutta. Vaikka valitus oli lähetetty kuvernööriin, yhtäkaikki pinnisti Erkki omaa oittiaan läpi, ja Vehkakunnaalla timprata läiskytettiin yhä. Jos kansakoulun perustamispäätös kuvernöörissä kumottaisiin, niinkuin koko seurakunnan tähden toivottavaa oli, niin yksin joutuu kustantamaan koko koulun puuhat. Silloin on talo mennyttä. Ja se on kaunista Mäkeläisen tyttöparalle!

Hänen aikeensa oli tuo vävy-juutas kääntänyt aivan nurinpäin. Mutta kuitenkin hän tahtoi olla rehellinen puolestaan ja katsoa perään, että metsät ja vielä jakamattomana olevat niityt tulivat kesän aikana tunnollisesti jaetuiksi. Tahtoo hän kuitenkin Erkiltä erityistä takausta, että eläke heille vanhuksille ja miehelään vietyjen tyttärien perintöosa tulee oikein suoritetuksi. Sillä vaikka se tuo Erkki saaneekin kotoaan suurenlaisen perinnön, niin häviö siitä yhtäkaikki täytyy tulla noin menetellessä.