Hän ja Heta olivat taas yhdessä nuhdelleet Hilmaa, elikkä valittaneet kuinka eriskummallinen mies tyttö-parkasella oli. Eipähän sitä Erkin päätä saanut nuhteilla eikä valituksilla kääntymään. Muttei se Hilmakaan nuhteista ja valituksista parantunut. Erkin puolta vain koetti pitää ja lopulta, kun ei muuta neuvoa ollut, rupesi itkemään…
Tätä kaikkea Ylli varsinkin eräänä sunnuntaiaamuna huhtikuun keskivaiheilla mietti, ja oikein tahtoi suru voittaa ukon. Koko elämän matka palasi vähitellen mieleen. Ajopojan-ajat ja varsinkin paimenessa käynti, nuo autiot rämeiköt ja lehmänkellojen lakkaamaton pompotus ja kalkatus… Tulihan hänestä mieskin ja renkinä raansi useita vuosia. Oli tuota viimeiseltä muutamia satoja ruplia rahaakin. Niiden avulla ei hän olisi kuitenkaan pitkälle pääsyt. Mutta onni potkasi hänelle rikkaan akan, kuuluisan Kolmihaaran tyttären. Kovaa oli ensimmältä, vaan apu tuli kun ahkeroita oltiin. Herra antoi hyviä vuosia, muuten ei siitä olisi mitään tullut. Aina hän oli miehestä käynyt. Pois se hävisi Tohula, kyllähän sen tietää kun työkseen juotiin. Hänelle ne tulivat Tohulan maat hypoteekista, mutta rahaa siinäkin tarvittiin. Nyt tuo poika, Santeri — heittiö, kuleskelee ympäri maailmaa. Se on kans yks viraton herra, elikkä hännätön koira… Ei… välttämättömästi hän tahtoisi entistä rauhallista elämää ja eihän se ollut mitään rentun elämää. Siihen tapaan tulisi hänen jälkeistensäkin elää, asua taloa eikä hommata turhia…
"Hyvää päivää, vanha Mäkelä!"
"Kas, mikä sen Santerin siihen nyt lennätti? Minä tässä juuri ajattelin sinuakin. Minä olen kuullut että olisit ollut rautatien töissä siellä Savon maassa näihin aikoihin."
"Olinhan minä siellä mutta sain tiedon poikani kuolemasta ja tulin kotiin sitä hautaan laittamaan", vastasi Santeri vilkkaasti. Teeskenneltyä nöyryyttä huomasi hänessä. Sanoi kuulleensa että isäntä oli jo jättänyt isännyyden-ohjakset. Niin, ainahan sitä tapahtui jotakin uutta poissaolon aikana. Kansakoulunkin olivat kuulemma päättäneet perustettavaksi, ja oikein se oli hänenkin mielestään.
"Vai niin. Se on sinun mielestäs oikein että talot hävitetään ja ruvetaan herrain vehkeitä noudattamaan."
"E-en mi-minä tuota tiedä. Taitaa olla väärinkin."
"No se on ihan päin männikköön. Meidän köyhässä kunnassa ei olisi tarvittu kansakoulua vielä moneen vuoteen, jos sitä koskaankaan tarvittaisiin. Nurinpäin se on nyt koko maailma."
"Kyllä minä olen sitä kuullut muiltakin kunnan miehiltä että moitittava päätös se oli, tuota niin. Mutta minulla olis erästä asiaa. Eikö isäntä — isännäksi minä vieläkin sanon — eikö tuota isäntä olis niin hyvä ja lainais minulle muutamia markkoja rahaa. On niin tässä köyhyyttä."
Ylli mietti. Sepä erinomaista että häneltä syytinkimieheltä tultiin vielä rahaa lainaksi pyytämään. Kyllähän sitä nyt sen verran hänellä oli. Mutta hän otti jälleen puheeksi kansakouluasian.