Pappi huomautti tähän että kirkko tietysti oli korjattava, mutta ei se aivan suuria kustannuksia nielisi, kun katto vain tarvitsisi perinpohjaisempaa korjausta. Mutta tästä hän pitää kirkonkokouksen. Kyllä kansakoulu oli nyt päätettävä perustettavaksi.
"Sen alle puumerkki", päättivät nuori Mäkelä ja Kosola. Edellisen kasvoista kuvastui sisällistä taistelua.
"Nouse harmajapään edessä ja kunnioita vanhan kasvoja, sanotaan sanassa, mutta eivät nämä nuoret miehet kallista korvaansa vanhuksen sanoille", Yllin äänellä, vaikka se vapisi, oli juhlallinen sointu.
Tuskasta oikein pakahtumaisillaan sanoi Erkki tulisen kiivaasti:
"Tämä on valkeuden taistelua pimeyttä vastaan. Ja sanoohan Kristuskin:
'Minä tulin ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään'…"
Ällistyneinä katsoa töllöttivät miehet Erkkiä. Vielä useat sitten Yllin johdolla verukehtivat moneen kertaan vastaan, pitkällisesti kaikenlaisia syitä esitellen. Mutta eivätpä Erkki, Kosola ja pappikaan vaiti olleet. Runsaasti kolmituntisen, osaksi kouluhuoneen paikkaakin koskevan keskustelun perästä, tultiin tämmöiseen päätökseen: "Kansakoulu perustetaan, ja avataan jos mahdollista tulevana syksynä. Kunnalle karttuneet ja vasta tulevat viinaverorahat luovutetaan kansakoulun hyväksi." Koulun paikaksi määrättiin Erkin tahdosta Vehkakunnas, vähän matkaa etelään päin Mäkelän kartanosta. Erkki lupasi paikan yhden tynnyrin-alan peltomaineen ilmaiseksi. Hirsiä tulee jokaisen talon tuoda osaltaan jo tänä kevännä hangen aikana, salvumiehet ja nikkarit palkataan. Timpraamaan ryhdyttävä heti kun hirsiä saapuu, vaikka kivijalan lopullinen laskeminen täytyy lykätä sulan maan aikaan.
XIV.
Vehkakunnalla timprattiin niin että läiskyi. Pakkanen oli vielä useita kertoja palannut jähmetyttämään auringon lämmöstä pehmennyttä lunta, olipa satanut uuttakin, joten keli toisinaan oli aimollinen. Niin oli ollut mahdollista saada hirsiä Vehkakunnaalle. Erkki oli ollut niin omapäinen että vaatimalla vaati niitä tuotaviksi, — ainakin toiset puolet kunnan talollisista olivat laiminlyöneet. Mutta hän kun välttämättä tahtoi aikeensa toteentumaan eikä olisi suonut enää virastoihin riitelemälläkään yritystä viivytettäväksi, niin pani omat, syystalvella riihirakennusta varten hakkaamansa hirret alttiiksi ja ajatti ne talkoolla Vehkakunnaalle.
Aika tuntui kamalalta vanhasta Yllistä. Erkki pannut hirtensä ja laittanut talkoon kansakoulua varten. Ja tuolla ennen niin rauhallisella Vehkakunnaalla, jossa näihin asti oli seisonut aimo kuusi- ja koivumetsä lintujen, kettujen ja jänisten viehättävä asunto, ja joka hänessä herätti monta rakasta nuoruuden ja miehuuden muistoa, siellä nyt moinen haaskaus, kolina ja läiske! Mäki näkyi siihen edutuvan päätyakkunaan yhtä selvästi, vaikka etäänmältä kuin uusi tupa sivuikkunaan. Aina niihin silmä kääntyi kumpaankin. Hän oli vuosikymmenien kuluessa usein ajatellut että senpä mäen hän säilyttää entisessä muodossaan, kun moni muu seutu oli hänenkin asumisestaan tavattomasti muuttunut. Se näytti kyllä olevan hyvää peltomaata, mutta sitä hän ei kuitenkaan aikonut perata, ennen kuin kaikkialta muualta loppuisi…
Ja nyt oli käynyt sillälailla… Ja hän katui että luovuttikaan talonsa pois. Niin no, hän oli tuntenut vanhuuden raukeutta ja väsymystä. Ja vaikka hän oli pitänyt Erkkiä kummallisena, kovin tavattomana miehenä, sittenkään hän ei ollut aavistanut tuota kaikkea. Merkillistä! Kyllä hänkin oli suuria muutoksia saanut aikaan tällä Mäkelän mäellä ja kankaalla, olipa useita etäisiä rämeitäkin muuttanut viljaviksi kydöiksi. Mutta Erkin moisia puuhia hän ei ollut milloinkaan ajatellut. Ei, ne menivät kohtuuden yli, joista ei ennen ollut aavistustakaan… Olisi hänen toki pitänyt pitää omanaan Vehkakunnas kuolemaansa asti. Lempoko tuota aavisti.