Miehistä täyttyi kevarin suuren tuvan penkit jopa takkakivikin. He ottivat esiin visapiippujaan, kaivelivat "perää" suuhunsa, täyttivät pesiä kessuilla täysinäisistä kukkaroistaan ja alkoivat poltella. Mutta kun pappi sitten tuli tupaan, niin ottivat miehet lakit päästään ja näyttivät häpeävän piippujaan. Elikkä oikeammin tiesivät he, ettei pappi kärsi kessunsavua.
Kuntakokouksen puheenjohtaja, vanhanpuoleinen, maltillisen näköinen ukko istuu pöydän takana. Pappi, Erkki Mäkelä ja kauppias Kosola asettuivat pöydän päästä sivuikkunaan päin.
Pappi nousi seisomaan ja lausui: "Minä oikeastaan olen vaatinut tätä kokousta pidettäväksi, mutta katsoin että asia kuuluu kunnan — eikä kirkon kokoukselle. Ystävät, läsnäolijat! Tiedonhalu on ihmiselle omituista, eikä tätä halua saa tukahduttaa. Meidän ei sovi kieltää opinhaluista oppimasta, päinvastoin meidän tulee pakoittaakin nuorta kansaa oppimaan sitä mikä hyödyllistä ja terveellistä on niinhyvin heidän sielunsa autuudeksi kuin luonnollisen älyn kehittymiseksi. Sitä ainoastaan tulee meidän pitää silmällä, mitä tietoja lapset ja nuori kansa saavat. Turmiollisilta tiedoilta meidän tulee heitä varjella ja rukoilla Jumalaa varjelemaan. — Ja minä toivon että kunnan miehet ovatkin jo sitä mieltä että kansakoulu on aivan kohtuullinen vaatimus nykyaikana, jolloin taitavuus ja tiedot tulevat lähes kaikilla elämän aloilla kysymykseen. Ajatelkaa, tehkää suotuisa päätös sovinnossa!"
"Mitä miehet nyt sanoo siihen asiaan?" kysyi puheenjohtaja arvelevasti.
Isoon aikaan ei kuulunut hiiskaustakaan muuta kuin muutamia syljeskelyjä. Erkki lopetti hiljaisuuden. "Minun mielestäni asia on ihan selvä, ettei siitä pitkiä arveluita tarvitse olla. Koulu on perustettava ja rakennustöihin on ryhdyttävä heti."
Taas hetkinen hiljaista. Mutta sitten rupesi eri tahoilta kuulumaan puoliumpinaisia ääniä: "Mistäs rahoja tulee? Kuka kukkaronsa avaa? Täytyykö nyt töllinsä hävittää kansakoulun tähden? Onpa jotain! Hm!" Ja noita kyseleviä ja ihmetteleviä ääniä olisi jatkunut kuinka pitkältä, jollei Erkki olisi puhumaan ruvennut.
"Mistä rahoja tulee, täytyykö nyt töllinsä hävittää!" matki hän. "Mistäs rahoja tulee viinaan ja muihin väkeviin? Ja onko kauniimpaa hävitä konnultaan viinatulvan kuin koulun tähden? Kumpi tuo katkerampia seurauksia? Sopii vertailla juopon kurjaa kotielämää, riitoja ja tappeluita arvostaanpitävien ymmärtäväisten ihmisten elämään." (Mukinaa kuului: Juohan länsmannikin, ja kai se on kouluja käynyt ja oppinut). "Eikä siitä talot häviä", jatkoi Erkki pikkusen kuunnahdettuaan. "Vaikka tämä kunta on pienenlainen, ei se kuitenkaan niin pieni ole, eikä niin köyhä, ettei täälläkin karttuisi kansan kädestä. Onhan täällä nykyään puolitoistasataa taloa, joskin useammat niistä pieniä, ja torppia ja mökkejä yhteensä lähes kolmesataa, ja väkeä kaikkiaan noin 3000 henkeä. (Ylli Mäkelä avasi oven, ja hämmästyksen puna levisi puhujan kasvoihin, mutta kuitenkin hän jatkoi). Häviäisikö talo siitä että sen puolesta uhrattaisiin esimerkiksi kolme markkaa vuodessa lasten opetuksen hyväksi? Ja häviäisikö kukaan yksityinenkään pikku uhrauksista sivistyksen eteen? Vai onko edullisempaa tuhlata monia kymmeniä, ehkäpä satojakin markkoja turmeleviin väkijuomiin? Minä kysyn vain. (Onhan se kiertokoulu, kuului taas.) Jos rakennuskustannukset tulisivatkin vähän rasittaviksi — eikä ne kovinkaan rasittaviksi tule, kun on melkein joka talolla hirsimetsääkin, — mutta jos ne olisivatkin suuremmat, niin opettajan palkkaus ja kotitarpeet eivät tule suuresti rasittamaan. Valtio nimittäin maksaa kansakoulun opettajalle rahapalkkaa." Vielä hän selitti pitkältä kansakoulun tarkoitusta. "Ei se ollut mikään herrain koulu, se oli kansan koulu ja siis kaikille kansalaisille aiottu." Hän oikein innostui lopulta eikä enää huomannutkaan että vaari ällistyksissään kuuhoili ovisängyn laidalla.
Kauppias Kosola rupesi puhumaan. Hän ei ymmärtänyt minkätähden ihmiset olivat niin — tyhmiä, teki hänen mielensä sanomaan, että edes tuli kysymykseen vastustaa kansakoulun perustamista. Sitten selitti kansakoulun välttämätöntä tarpeellisuutta. Varsinkin joilla oli jotakin äffääriä toimitettavana, täytyi olla kansakoulun käyneitä.
"Minä olen kyllä nyörit käsistäni heittänyt nuoremmille", alkoi Ylli vähän vapisevalla äänellä. "Mutta pyydän kuitenkin että kokeneen, vaikka pian hautaanmenevän ukkorasun mielipide otettaisiin huomioon, — tuota tuokkeroista… Minä en enää jyrkästi väitä ettei kansakoulu tulevaisuudessa synny tännekin. Mutta nyt vielä kumminkin saisi muutamia vuosia se asia viivähtää. Ei kestä kunnan varat, kun kirkkokin kaipaa korjausta. Ja tietysti nyt Herran temppeli on pantava etusijaan. Eiköhän miehet ota tuota asiaa miettiäkseen?"
"Joo kyllä vanha Mäkelä on oikeassa, hm-hm", kuului usealta taholta.