Kunnan lainakirjasto oli tähän asti ollut papin hoidettavana. Nyt se siirrettiin kansakouluopettajan huostaan. Sen ohessa oli kysymys nostettu kirjaston parantamisesta: pärtyneet kirjat oli uudestaan sidotettavat ja uusia teoksia hankittava.
Tästä asiasta oli kuulutettu kokous kansakoululle erääksi lauvantaiksi toukokuun alkupuolella. Siitä oli koko talven ollut puhetta kunnan etumiesten kesken, mutta niin se oli jäämistään jäänyt kesän suuhun.
Kokoukseen oli saapunut ainoastaan vähäinen luku kuntalaisia.
Pastori Stenroth piti pienen puheen siitä että hän nyt jätti hallustaan lainakirjaston, jota kaikella huolella täällä-oloaikana oli koittanut hoitaa. Ja ilahuttavaa oli hänestä se että kirjastoa oli varsinkin nuori kansa ja lapset uutterasti käyttäneet. Se todisti tiedonhalua "kansassa kasvavassa".
Kuitenkin oli hänen toisinaan tullut surukseen huomanneeksi että muutamat lapset ja nuoret olivat noutaneet kirjoja tuontuostakin ja kun hän epäillen tokko niin paljon ehtivät lukea, oli kysellyt jotain kirjan sisällöstä niin eivät tietäneetkään siitä kertoa mitään. Kirja vain oli likaantunut ja pärstynyt. Tämä todisti sitä pahaa tapaa kansassa että kirjoja selataan vain eikä lueta. Mutta ajat paranevat tässäkin suhteessa, kansakoulu varmaankin vaikuttaisi käänteen parempaan päin. — "Nyt on joku 50 markkaa uhrattava kunnan varoista ränstyneitten kirjojen uudestaan sidottamiseksi ja ehkäpä 100 markka uusien kirjojen ostamiseksi. Siinä on kyllä koko joukko huvittavia teoksia, niin kuin satukirjoja ja matkakertomuksia. Edellisistä Andersénin sadut ovat erittäin terveelliset ja puhdashenkiset, matkakertomuksista ovat nuorisolle vallan sopivat Nordenskjöldin matkat pohjoisnavalle, Wallinin, Livingtonen ja Chaillyn matkat Afrikassa ynnä monet muut. Kaunokirjallisuudesta ovat kaikki Sakari Topeliuksen teokset vallan terveelliset kaikille, jotka maallisempaa kirjallisuutta haluavat lukea. Ei ole myöskään muistuttamista Walter Scottin teoksia vastaan, monia muita mainitsematta. Sanalla sanoen, kaikki ne kirjat, joita lainakirjastossamme nykyään löytyy, ovat huolella valitut ja vaarattomat antaa kenen tahansa luettavaksi. Mutta nyt olisi hankittava uusia kirjoja, ja minun mielestäni enimmäkseen hengellistä kirjallisuutta, sillä sitä löytyy kirjastostamme niukanpuoleisesti, ja useimmat niistä ovat pahoin kuluneet. En kuitenkaan tahdo olla vastaan maallisen, esim. kaunokirjallisuudenkaan hankkimista, mutta sen vain tahdon muistuttaa että tarkka valinta on tehtävä. Nykyään ei enää kaikki suomenkielinenkään kirjallisuus ole vaaratonta, jota hyvällä omallatunnolla voisi laskea lasten ja nuorison käsiin." Viimeisissä sanoissa huomasi hartauden vivahdusta.
"Pastori on hyvä ja erhetysten välttämiseksi luettelee ne vaaralliset suomenkieliset kirjat", huomautti Erkki. — Tuo papin puhe ei suinkaan ollut hänelle aavistamatonta, mutta asian tärkeys näytti jännittävän häntä.
"Vaikea niitä on minun tässä häthätää luetella, kun uusia kirjoja ilmestyy ehtimäntakaa", vastasi pappi. "Mutta ylisummaan sanottu ovat useimmat Minna Canthin ja Juhani Ahon teokset turmiolliset lukea."
Kauppias Kosola vastasi siihen oitis vähän ivallisella äänenkorolla:
"Tuomio summamutikkaan langetettu, ei ole tuomio tutkimuksen perästä.
Vai onko pastori lukenut noiden kirjailijoiden teokset?"
"En. Pappina ei ole velvollisuuteni lukea sellaisia kirjoja, eikä edes soveliastakaan. Mutta Uudesta Suomettaresta olen niistä lukenut A:M:n arvosteluja. Nämä kirjailijat, erittäinkin Minna Canth, on ottanut kuvatakseen mitä likaisinta elämässä on, ja senkin vielä mitä mustimmilla väreillä. Semmoista ryökälettä kuin esimerkiksi Kauppa-Lopo tuskin löytyy Suomen naispuolisissa, ja jos löytyisikin, pitäisikö semmoista sitten kuvata esikuvaksi lukeville neitosille! Ja semmoinen sydämetön työmies kuin on 'Työmiehen vaimo', näytelmässä, kelpaako se esikuvaksi Suomen nuorukaisille! Raivostunut mustalaistyttö julistaa kansan lait ja oikeudet ammuttaviksi! Voiko semmoistakin turmeltumatta lukea ja katsella! Koko tuommoisen kirjallisuuden tarkoitus ei ole muu kuin herättää napinaa, nurinaa ja kapinaa olevia oloja vastaan. Epäsuotuisempiin oloihin joutuneen ihmisen toivon kipinä on tuon kirjallisuuden mukaan tykkänään sammutettava, toivottomuuden erämaa kaivettava kauheaksi epäilyksen suoksi, johon täytyy hukkua, sen sijaan että viitattaisiin ihmiskunnan pelastajaan, tuohon toivon tukeen ja elämänpuuhun. Tuommoinen vaarallinen oppi on tosin ulkomailla, erittäinkin Ranskassa, jo kauan kalvanut kansan onnen juuria ja yhteiskunnan perusteita, meillä se vasta on muutaman vuoden lapsi. Jumala varjelkoon sen myrkyltä! Muistakaamme Kristuksen sanoja: 'joka pahentaa yhden näistä pienimmistä —, parempi hänen olisi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen'."
"Se on nyt tuota tunnettua kauhistuksen valitusvirttä, jota muutamissa sanomalehdissä tuontuostakin veisataan", rupesi kauppias Kosola rämäjämään. "Sitä virttä, johon vellit ja puurot ja raamatut sekotetaan. Hui hui hui, huudetaan juuri kuin oltaisiin ammottavan hornan partaalla. Tuo kauhea mörkö nielee meidät! Tuo kyykäärme puree. Sen kita on jo auki. Paetkaa tuota mörköä, tuota kyykäärmettä! Tulkaa tänne kirkon hempeään helmaan! Täällä teidän silmänne ja korvanne tukitaan näkemästä ja kuulemasta loassaan rypevän maailman menoa. Uneksikaa ja uneksikaa tuntematonta ja tietämätöntä ja unohtakaa mitä ihmisten elämä on kaikessa pahuudessaan ja juonissaan!" Sentapaista sieltä tuli, ja puhujan kasvoissa näkyi suuttumuksen puna.