"Kieltämättä on luonnollista tautia niillä keinoin parannettava", vastasi pappi siihen. "Mutta tuohon tosiasiaan nojautuen, kuinka voi väittää, että roskamaiset, likaiset novellit ja romaanit olisivat tarpeelliset ilmituojina parannuksen tarkoitukselle?"
"Eivätköhän sittenkin olisi?" tutkaili Erkki. "Raamatussa puhutaan moniaalla ihmisen sydämestä, ajatuksista ja aivoituksista ja että Herra tutkii sydämet ja munakuut. Sanoittehan tekin eräänä pyhänä saarnatessanne: 'Voi, jospa voisi katsoa rikkaitten sydämeen!' Myös puhuu usein pastori kotielämästä, sen riitaisuuksista ja nureista puolista."
"Niin, mutta kenessä minä raamatun hengen mukaan huomaan pahuutta ja ilkeyttä, häntä minä nuhtelen ja neuvon. Sitähän eivät kaunokirjailijat tee, vaan antavat pahuuden, ilkeydet ja juonet vapaasti temmeltää vieläpä miellyttävässä, lihanhimoja hivelevässä muodossa… Huomaatteko erotusta tässä."
"Mutta, hyvä pastori, kaunokirjallisuudessa esitetään elämä sellaisena kun se on, vääntelemättä ja kääntelemättä sen luonnollista menoa, ja niin tullaan johdonmukaiseen loppupäätökseen. Syiden ja edellysten mukaiset ovat seuraukset. Jos pahuus ja halpamaisuus näyttä joskus jäävän rankaisematta, niin on sekin luonnollista, koskapa maailmassa usein niinkin tapahtuu tai ainakin näyttää tapahtuvan. Siitähän oivaltaa parannuksen tarpeellisuuden."
"Me emme käsitä toisiamme", virkkoi pappi hieman tuskallisesti Erkin mennessä ulos ja lähti itse perään.
Kansaa oli toista sataa henkeä koolla. Enimmät oleskelivat hiljaa kuin kirkolla ikään, katsoivat ihmettelevästi milloin lippua, jota tuuli tangossa uuden tuvan peräseinän edustalla hulmuutti, milloin Vehkakunnaalla kansakoulun läheisyydessä liehuvaa lippua. Puolikasvuiset pojat ja jotkut harvat nuoret miehet näyttivät vähän ilkamoivan. Kuulipa sanoja semmoisia kuin:
"Mäkelän Erkille on tulossa uudet häät. Hyvin komeasti niitä kai meinataan pitää, vai mitä nuo sinivalkoiset huivit noissa seipäissä merkinnee?" — "Komeat taitavat tulla, mutta ei näissä vaan vettä parempaa anneta, jos ei omassa pullossa olis."
Vanha Ylli ja Heta eukko nähtiin myös väliin pihassa kävelevän, tavan mukaan eri tahoilla kumpikin. Ukon silmissä kyllä huomasi kummastusta, mutta jotenkin välinpitämättömältä hän muuten näytti. Niinpä hän olikin edellisenä iltana Erkille sanonut:
"Lempo teidän hommistanne enää huolikoon. Puuhatkaa mitä tahdotte." Se ei kuitenkaan tarvinnut merkitä, ettei hän vieläkin välittäisi, sillä hän oli samoin väliin ennenkin sanonut ja yhtäkaikki jälleen välittänyt.
— Heta oli vetänyt tumman ristiliinansa niin alas silmilleen että hän juuri voi sen alta nähdä eteensä ja näytti kovin kyllästyneeltä näihin uusia uusimpiin oloihin. — Hilman kasvoissa huomasi hieman hilpeyttä, näytti juhlahomma vähän virkistävän tuota sureilevaa mieltä.