Päivä oli selkeä, joltisen lämpöinenkin. Suuri kurkiparvi lensi luikaten seudun yli pohjoisesta eteläänpäin ulkomaita kohti. Ja kun nuo pitkäkaulat lensivät verraten alhaalla, ennustivat muutamat vanhain merkkejä uskoen ja siinä juhlan alkamista odotellessa — vähälumista talvea.
Varsinaisena juhlapaikkana oli vähän kumpuva keto noin 50 meetriä kansakouluhuoneuksesta lounaaseen päin, paikka, joka jo aikoja sitten oli ollut peltona siinä Vehkakunnaan metsän syrjässä, joka viimeisen edellisenä kevättalvena oli kansakoululle raivattu. Tältä juhlakentältä laski jyrkkä kalliolouheinen rinne Helmajärveen päin, jonka vesi hiljaisissa laineissa taas hopeankarvaisena kimalteli auringon säteissä. Sisäänpääsymaksu oli 50 penniä hengeltä. Kansaa karttui vähin vielä, mutta joukossa oli useita, jotka pääsymaksua vaadittua poistuivat syrjäpuoliin maksamatta.
Puhujalavaa koristi koivut ja pihlajat joiden lehdissä jo oli muutamia kellastuneita, ja sen vieressä kajautti soittokunta kauppias Kosolan johdolla klo 3 j. pp. "Maamme" säveleet raikkaaseen, vaikka ei enää hyvin tuoksuvaan syyskesän ilmaan. Mahtavasti raikui sekä hongikossa kansakoulun takana että Helmajärvelle päin.
Erkki Mäkelä astui sitten puhujalavalle tummanpunervissa parkkumivaatteissaan, lakki kädessä niinkuin se oli soitonkin aikana ollut.
"Naapurit, kyläläiset, kuntalaiset!" alkoi hän pontevalla äänellä.
"Ensikertaa raikuivat juurikään 'Maamme' laulun mieltä kohottavat, isänmaallisesti innostavat säveleet monista vaskitorvista ympäri Vehkakunnaan ja Mäkelän seutujen. Se raiku ja kaiku sukelsi ilman läpi mahtavan kansallisen herätyspasuunan äänenä korviimme, poistaen entisaikain taikauskoisuuden ja pimeyden peikot tältäkin seudulta armasta isänmaatamme. Niin nuorten kuin vanhain kasvoista huomaa tällä hetkellä innostusta ja ylevää tunnetta mielessä.
"Luullakseni jokainen läsnäolijoista tietää mikä on isänmaa. Sehän on se maa, jossa meidän kotimme on. Me näemme aina jonkun kappaleen tätä maata, tuota suurta Suomi-kotia edessämme (ojentaen kätensä Helmajärveen päin):
"Me kättä voimme ojentaa
Ja vettä rantaa osoittaa
Ja sanoa: kas tuossa on se
Maa armas isäimme!
"Isänmaa ei siis ole mikään unelmaintakainen maa, vaan se on se, jossa me elämme ja liikumme ja työskentelemme, jonka pinnasta leivän kiskomme, jonka järvistä kalamme saamme, jonka oikeudet ja lait meitä suojelevat kaikilta pahansuopien vehkeiltä, tulivat ne sisältä tai ulkoa päin."
Puhui sitten noin vähän kuvallisin sanoin kuinka idästä heitellään yksityisiä vihan- ja kateudennuolia meidän rauhallisten, ominaisten olojemme häiritsemiseksi.