Tuommoista ristiriitaisuutta ja epäilystä oli hän jo useasti tuntenut ennen sitä, kun äiti tuli heidän tupaan ja riehui kauheasti hänen puheittensa johdosta. Ja takanapuhuminen oli silloin myös semmoisen sisällisen epäröinnin synnyttämä. Kun äiti sitten sattui osaamaan arimpaan kohtaa, muistuttaen Jumalan rangaistuksesta, niin murtui tyttären koko vakuutus ja samassa poistui kaikki rauha.
Lapsuudesta saakka hän oli käsittänyt Jumalan semmoiseksi olennoksi, joka tosin on armollinen, mutta vihastuu myös, vihastuu hirmuisesti, ihan niinkuin ihminen, ainoastaan sillä eroituksella että hän on pitkämielisempi armosta kuin ihminen, mutta myös pitkävihaisempi, iankaikkisesti kostava. Tähän asti ei hän kuitenkaan ollut tuota niin syvästi miettinyt, mutta nyt, nyt tunsi hän oikein tuntemalla että Herran raskas viha oli hänen päällään. Samalla vaivasi raukeus ja väsymys ruumista, jota seikkaa osaksi selvitti se että hän oli tilassa, jonka luonto on ainoastaan hänen sukupuolelleen määrännyt.
Eräänä sunnuntaina kevätkesästä hän kävi kirkossa. Silloin saarnattiin rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Pappi koki hyvin laajasti ja valaisevasti kuvata sanankuulijainsa eteen sitä julmaa olotilaa, jota ilmaisevat sanat: "koska hän helvetissä vaivassa oli" ja "minä kovin vaivataan tässä liekissä." Haki selitykselleen pontta sieltä täältä raamatusta, erittäinkin Johanneksen ilmestyskirjan 21 luvusta, pannen suurta painoa sen 8 värsylle: "Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelijoille, pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema."
Tämä saarna pani hänet yhä pahemmin kauhistumaan. Vaikkei tuntenut omassatunnossa itseään syypääksi noihin kauheisiin synteihin, joita pappi raamatun mukaan luetteli, niin tunsi itsensä kumminkin pelkuriksi ja uskottomaksi, ihan kykenemättömäksi luottamaan Kristuksen sovintokuolemaan, josta pappi myös puhui. Eikä sekään tuottanut hänelle rauhaa että koki papin ja kirjain neuvon ihan huolehtimatta antautua Vapahtajan armosyliin. Jonkun hetken tunsi viihdytystä, mutta jälleen samaa epäilyksen tuskaa. Sitten vielä oli eräältä kuleskelijalta tullut saaneeksi "Joonas Hookananpojan näky" nimisen kirjan, jossa kuvattiin helvetin tuskaa vielä kauheimmin värein kuin raamatussa, ja sanottiin naisten saavan vielä kärsiä hirmuisemmasti kuin miesten, syystä että Eeva toi synnin maailmaan. Erkki tosin päästyään tuon kirjasen perille viskasi sen tuleen ja sanoi:
"Pitäisikö tuommoista moskaa uskoa, joka ei varmaankaan muuta ole kuin kohmeloisen pahoja unennäköjä." Mutta silloin anoppi valitti vävyn julmaa jumalattomuutta, eikä Hilmakaan voinut toisin nyt enää Erkistä ajatella.
"Se ei ole oikeaa", sanoi äiti usein Hilman ruumillisesta kivulloisuudesta; "on sitä tuossa tilassa oltu ja kuitenkin terveinä pysytty. Se ei ole Jumalan tautia, se on pahansuopain panema tauti." Ja Erkin ollessa käymässä kotipuolellaan, jossa hän viipyi viikon päivät, hankki vanha Heta Haltion Matin kylvettämään ja noitumaan Hilmaa. Tämä jo harmaantunut ukko, jonka silmissä huomasi kavaluutta ja viekkautta sekaisin, selitti erään nuoren lähellä asuvan vaimoihmisen, kateellisen ja pahansisuisen, saaneen aikaan kivulloisuuden, oli näet ruumiin multaa, kirkkomaasta otettua, tipauttanut Hilmalle tarjoamaansa kahvikuppiin. "Mutta kyllä paranee", vakuutti tietäjä, "ette uskokaan kuinka monta Haltion Matti on tuskistaan päästänyt."
— "Heikin Kaisa sen on tehnyt, Heikin Kaisa", pani vanha Heta.
Erkki sai vasta viikkojen päästä tietää tuosta noitaukon käymisestä. Heta oli kieltänyt Hilmaa sanomasta sitä laisinkaan miehelleen. Mutta Hilma, joka puoleksi uskoi taikaparannusta, vaikkei siitä mitään apua tuntenut, ei voinut ajanpitkään olla ilmaisematta Erkille siitä johtuneita sieluntaisteluitaan. Vähältä oli Erkki itkeä, niin kovasti se häneen koski tuo noitaukon käyttäminen.
Piirilääkäri asui neljän peninkulman päässä. Hänen luonaan käytti Erkki vaimoaan syyskesällä. Lääkäri näytti, mielipahaksi kummallekkin, jokseenkin välipitämättömältä, tutki kuitenkin vähän, sanoi raskasmielisyyden ruumiillisen kivulloisuuden raskaana-olon kanssa olevan niin kummallisesti yhdistyneinä ettei hän tietänyt mikä oikein auttaisi. Ensimmäinen ehto parantumiseen olisi koettaa olla keveällä, iloisella mielellä. Antoi sitten lääkereseptin, jolla otettiin lääkkeitä apteekista.
Niin pitkä hevosmatka ensimmältä pahensi Hilman tilaa, mutta sitten hän tunsi muutamien viikkojen kuluessa jonkunlaista helpotusta. Ei juuri yhtään päivää ollut hän koko kesänä tykkänään makuulla, eikä ihan työtönnä, ja nyt kulutteli enemmän osan päiviä Erkin kanssa peltokedolla heiniä haravoimassa ja leikkuupellolla sitelemässä.