Oltiin lokakuun lopulla. Maa oli vielä sula ja seudulla lepäsi niin paksu sumu, että Mäkelän uuden tuvan peräkamarin lasista tuskin saattoi kansakoulurakennusta Vehkakunnaalla eroittaa. Ihmiset tunsivat kummallista alakuloisuutta juuri tuon raskaan ilman johdosta, mutta toisaalta eräs seikka ilahdutti mäkeläisiä.
Hilma, joka koko kesän oli ollut niin synkkä, näytti nyt tavattoman hilpeältä. — Ei mitenkään tahtonut pysyä sängyssä, vaikka Heikki ja jokainen pyysi. Tuon tuostakin nousi hyertelemään sille pienoiselle, jolle oli viime yönä elämän antanut. Oo kuinka hän on iloinen! Kaikki se paha, joka yli puoli vuotta oli raskauttanut hänen sieluaan ja ruumistaan, oli nyt kadonnut. Jumala, tuntui hänestä, katsoi nyt laupiaana ja armollisena hänen puoleensa, kun oli lahjoittanut entisen keveän elämän, — niin, sitäkin keveämmän, hänelle takaisin ja sen lisäksi hänen kauttaan tuottanut uuden elämän tuossa poikasessa.
Mutta iltahämärän alkaessa rupesi häntä pyörryttämään, ja heti paikalla tunsi samaa mielenmasennusta kuin ennenkin.
"Kuolla minun täytyy sittenkin ja voi kauheaa — jo tänä yönä joutua helvettiin", huusi hän väännellen vuoteella ja pyörtyen sitten hetkeksi aivan tajuttomaksi.
Erkin hätä oli sanomaton. Ajaako hän lääkäriä hakemaan — neljän peninkulman päästä, ja kuka takaa olisiko kotonaan! Lääkäri omassa kunnassa olisi hengen asia, ja tois-pyhänäkin meni kunnanlääkärin-asia vastustuksen takia myttyyn, ja jo toisen kerran! Meneekö hän piirilääkäriä hakemaan tai laittaako muita sitä hakemaan? Ei itse hänen ei käy meneminen, sillä varmaankaan ei enää näkisi Hilmaa elävänä. Mutta koettaa täytyy saada muita hänen omalla hevosellaan. Ketä? Toisen tuvan Heikin? Jaa.
Mutta kun hän sitten pyysi häntä mistä maksusta hyvänsä, rupesi tämä pitkiin arveluihin. Ei, ei jumalantähden ollut aikaa arvella. Hän riensi opettaja Kosolan luo, ja tämä lähti heti.
"Tokkopa tohtori sille mitään mahtaa, kuolee se kumminkin", tuumivat vanhukset. Ja Heta itkien lisäsi: "Hae toki pappi että sielu tulis pelastetuksi! Enkä minä vieläkään usko että siinä on oikea, voi voi jos sais sen Haltion Matin tänne."
"Teidän ei pidä", sanoi Erkki raskaalla äänellä, "kaikilla hullutuksilla sekoittaa hänen mieltään. Lääkäriä ainoastaan tarvittaisiin, koetteeksi kumminkin, mutta mistä se nyt siepataan."
Sitten hän kyseli hiljaa Hilmalta, tunsiko hän hänet ja ymmärsikö hän asioita. Hän ymmärsi kaikki selvästi, mutta Jumala uhkaa häntä iankaikkisella rangaistuksella. Oo, jospa Jumala soisi hänen vielä tämän yön yli elää, mutta ei ei, kauhea olo lähestyy…
"Älä usko sitä että se on kauhea, se on harhaluuloa", pyysi Erkki hartaasti ja painoi kädellään hänen otsaansa.