"Niin, niin, mutta mutta minun tilani on surkeampi kuin pastori arvaakaan", valitteli Hilma. Pyysi sitten vanhemmiltaan anteeksi omaa kovakorvaisuuttaan, jota tunnusti heidän neuvoilleen ja varoituksilleen osottaneensa.
"Kaikki anteeksi, kaikki anteeksi", vakuuttivat vanhukset kuin yhdestä suusta, äiti kovasti itkien ja isäkin liikuttuneena.
Myös pyysi sairas hartaasti anteeksi vanhan tuvan Kaisalta sitä että oli ihan totta joskus ajatellut että Kaisa oli hänelle nämä tavattomat kärsimykset tuottanut. "Se on erhetys ja suuri synti sekin, tämä ei ole ihmisten panema tauti, se on Jumalan kova rangaistus."
Sitten alkoi viimeinen taistelu.
"Voi kuinka kau-kauh — ei — tie-tied… usko… voi mihin…"
Ne olivat loppuvan viimeiset sanat. Pappi laski kätensä ristiin rinnoilleen ja lausui hartaasti:
"Oo Herra sinun loputtomasta armostasi!" Haltion Matti — Heta oli päivällä haettanut taloon — tuli samassa sisään, metsäntörkyjä ja muita taikakaluja kainalossa, mutta säikähtyneenä pudotti ne ja vapisi koko ruumiiltaan.
"Niin sitä täältä mennään. Hilma tietää jo enemmän kuin me." Heta itki ja huokaili tuota sanoessaan.
"Joo joo, enemmän tietää, paljon enemmän", sanoi Ylli miettiväisesti,
— Erkki syvästi suruissaan virkkoi:
"Aivan niin, emme me jälkeenjääneet voi nähdä lähteneen matkaa kauemmaksi. Vähän tiettään näissä asioissa: se vain tiettään että luulo ei ole tiedon arvoinen. Paljon sitä kärsitään harhaluulojen tähden…"