Ja kuinka jo kallehin kansankielin
Valo virtasi, vaikkakin estettiin,
Ja kuinka se sitkein miehen mielin
Yön auvoton aika niin poistettiin!
Työs heitä hetkeksi, pohjolainen,
Ja muistojen kantelon soida suo!
Taapäin viiskolmatta vuotta vainen
Nyt katseesi kanssani siirrä, luo!
II.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen,
Halveksittu silloin vielä, — vaan nyt vapaa, julkinen!
Kansan riemut, kansan surut kertomaan se kelpas vain,
Kelvannut ei kerroksihin yhteiskunnan kukkulain.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen,
Silloin kaino korven neito — nyt jo ruhtinaallinen!
Silloin vieras kodissansa — vieraall' oli isännuus.
Mutta vääryys väistyi vihdoin, — oikeutt' antoi aika uus.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen,
Äsken vielä virastoista torjuttu pois hylkien,
Mutta nyt on valta sulla, sulle kuuluu Pohjanmaa!
Nyt saat soida vapahasti, julkisesti kajahtaa!
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen,
Oike'utes hetki löi jo, valtakirjan sait jo sen,
Joka suo sun helkähdellä Pohjan valtakielenä, —
Kauvan ennen sivistyksen kylvit sä jo siementä!
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen,
Soi'os, sorja, kai'u, kaunis, korkealle kohoten!
Soi'os, sorja, kai'u, kaunis, yhä korkeammin vaan!
Älköön enää orjan-aikas uudistuko konsanaan!
III.
On viisikolmatta vierryt vuotta,
Kun Pohjaan aukesi ahjo uus.
Se aikaa sammui jo, vaan ei suotta:
Työ heelmän kantoi ja pontevuus.