Se väärin, väärää oisko: lempiä?
Se väärin oisko: laulaa lemmestä?
Tuo tunne pyhä, syvä, ylevä,
Mi kotoisin on ylhäält' taivahista,
Se oisko väärää, oisko rikollista?
Mun pitäisikö olla erakko,
Mi hautaa itsens' elävältä jo?
Ja karkeatako mun kaapua,
Kuin munkkiveljein, pitäis aina kantaa
Ja rinnan huokailut vain ilmi antaa?
Mut miss' on sydän alla auringon,
Mi vieras lemmen tunteell' ollut on?
Miss' on se sydän, mik' ei milloinkaan
Uneksi immen poskein ruususista
Ja suudelmista, lemmen suudelmista?
Ja miss' on sydän, missä erakko,
Mi kerrassaan jääkylmä niin on jo,
Ett' ei hän, vaikka menköön ääriin maan.
Myös ihmistunteita vie rinnassansa
Ja hiljaa huokaa joskus rakkauttansa?
Ja vaikka sydän moinen ollut ois,
Mä lemmestäinkö, lemmitystäin pois
Sentähden luopuisin, — ei milloinkaan!
Muut kaikki vaikka munkin viitass' oisi,
Mä luopua en immestäni voisi!
Kun Herra mulle ihmisrinnan loi,
Se muuta ei kuin ihmisrinta voi:
Se hehkuu, syttyy, lempii, rakastaa,
Ja niinkuin taivahall' on tähtösiä,
Se täys' on tuntehia, säveliä.
Siis lemmin, leimuan ja unelmoin
Ja laulan lemmestäni, min vain voin,
Ja rukoelen sua, Herrani:
Sä suojele mun armast' impeäni
Ja virvavalkeist' estä lempeäni!
ETSIJÄN LAULU.
Mä olen, mä olen etsijäpoika,
Ja mä etsin suloista kukkaa.
Mä etsin impeä hehkuvaista,
Tulirintaista, tummatukkaa.
En etsi, kuin ahne, ma aartehia,
En riistaa, en rikka'utta,
Vaan etsin sydämen hempeyttä
Ja raitista rakka'utta.