Suven sulous, järven tyyni rauha
Noinko lumota voi poi'an mieltä?
Ihastuksissaanko, unelmoiden
Kuunteleepi luonnon kaunokieltä?
Eipäs! Luontoa ei poika muista.
Kannelt' ei sen kuulemahan jouda.
Purress' istuu, näät, myös hertas impi:
Häntä poika katsoo, eikä souda.
Häntä katsoo silmin säihkyväisin.
Immen poskusilla ruusut hohtaa,
Ruusut raittiit, poi'an sydän sykkää,
Immen hellän katseen kun hän kohtaa.
Siks' ei luontoa nyt poika muista,
Kannelt' ei sen kuulemahan jouda.
Siksi onnellisna, hymyellen
Katselee hän yhä, eikä souda.
1894.
SYKI, SYKI, SYDÄN KULTA!
Syki, syki, sydän kulta!
Syki surutonna nyt!
Orpousaik' on ohi sulta,
Helmen olet löytänyt.
Helmyen
Herttaisen —
Oi, niin herttaisen!
Laakson lehdon liepehellä
Illalla kun käyskelin,
Mulle immyt hertas, hellä
Kuiski lemmen lausehin:
Sydän mun
Omas sun
Ijät' ompi, — sun!
Kukkain keskellä sen kuulin.
Linnut lauloi livertäin.
Soidessa sirkkuin hymy-huulin
Kultaseni kuiski näin:
Sydän mun
Omas sun
Ijät' ompi, — sun!
Kulta kuiski. Tuulen henki
Vieno hiljaa huminoi.
Perhon kuiske kukkasenki
Korvaan hiljaa, hiljaa soi:
Lempien,
Suudellen
Maa on taivainen!