Sa köyhyydessä kanssa lapsijoukon
Sait taistella, — ja varmaan silmähän
Sun kierinyt on monta kyynelettä,
Kun kokea sait kovuutt' elämän.
Mut hiljaa, nöyränä Sä kaikki kannoit,
Lapsparvelle kaikk', kaikki uhraten:
Sun päiviesi vaivat, unet öittes,
Jop' usein viime leipämurusen.
Ken aavistaa vois kaikki uhra'ukses?
Ken mitata Sun lempes syvyyden?
Syvyydet mitata voi valtamerten,
Vaan syvyyttä ei äidin-rakkauden!
Oi, kiitos, äiti, kaikesta min annoit!
Oi, kiitos hellimmästä hoidostas!
Oi, kiitos, kylväjä Sä hellänhellä,
Sun ohjeistas, Sun opetuksistas!
Oi, kiitos vielä, valost' ikuisesta,
Joll' avata Sa koetit sydämet,
Ja neuvosta, ett' iki-ilmapiiriin
On tähdättävä aina katsehet!
Nyt elon ilta on jo Sulla — ilta
Tuo tyyni olkoon, kirkas, murheeton!
Ja kaikkivoipa kauvan, kauvan vielä
Sun, äitikulta, elää suokohon!
AILIN UNET.
Miks pikku Ailill' unta tuossa nähden
Niin suloisess' on hymyilyssä suu?
Mik' ihana niin näky lie, mintähden
Se hymyilee? Mi silmiin heijastuu?
Kai enkelit on vierahina sillä,
Tai taivahass' on unissansa hän!
Kai henki pienen liikkuu ylhäisillä
Noill' asunnoilla iki-elämän!
Hän enkel' itse, hymyilevä, soma
Kanss' enkelien leikkii, leijailee,
Ja siellä, missä hengen iki-oma
On alkukoti, taas nyt vierailee.