Juro mieli, tunne kylmä,
Talvet kolkot, pitkät yöt,
Karu luonto, hidas kansa,
Hitaita myös riennot, työt!
Kuitenkin, kuin tenhokahlein,
Sidot mua, Suomenmaa!
Köyhyyteskin, kärsimykses
Lempeäin vain vahvistaa.
Sata kertaa vaikka vielä
Kurjemp' oisit, köyhempi,
Hyljätä en sua voisi.
Kurja, kallis. Suomeni!
Ihailuni ottakaatte,
Vieraat, immet, vieras maa!
Mutta lempeni — sen yksin
Suomi, Suomen impi saa!
NUKUTKO, NUORUKAINEN?
Nukutko, nuorukainen, viel' unta sikeää,
Vaikk' isänmaasi huokaa huolten alla?
Nukutko, ilmapuntar' vaikk' ilmaa synkeää
Viel' ennustaa ja läsnä liikkuu halla?
Nukutko, nuori polvi, työn kalliin ai'an pois?
Nukutko, mieli valpas vaikk' kullankallis ois?
Nukutko, nuori polvi, vaikk' yli kansas pään
Jo häilymäss' on jättipilvi musta,
Ja vaikka kansan kaiken nyt tointa kysytään
Ja tahdon tarmoa ja innostusta!
Nukutko horroksissas kuin kaikk' ois kunnossaan,
Kuin joutais kädet ristiin, työn urhot uinumaan?
Ei! Niin sa et saa tehdä! Jos teet, niin väärin teet,
Ja jälki-aika tuomitsee sun kerran!
Niin et myös tee, jos sulla on isäin ihanteet
Ja verta heidän pisarankin verran!
Siis herää! Untes aika jo ohi olkohon!
Nyt tarpehen sun tarmos, sun voimas, intos on!
On työtä kyllin vielä sun tarmollesi, mies!
On lemmelles työ-alaa, Suomen nainen!
Maan hartioita painaa viel' öinen, raskas ies,
Mon' yössä riutuu rinta suomalainen.
Ja korpia on, soita, joill' ei näy kuokkijaa,
Ja laajennusta kaipaa viel' aatteen viljamaa.
Heräjä siis sä, herää unestas kerrankaan,
Heräjä hetkell' yhdennellätoista!
Jos työsi sähkölampun ei lailla loistaiskaan,
Niin kynttilänä sentään yötä poista!
Se tee, min voit, min jaksat, — ja silloin kylliks teit,
Ja myös sä silloin kansaas uutt' aikaa kohden veit.