Malmöstä pitkitin matkaani rautatietä myöden Tukholmiin. Matka kävi ensin läpi Skaanen hedelmällisen maan ja sivuttiin Lund’in kaupunki. Tultuamme Smaaland’iin; muuttui maisema vähitellen kolkommaksi. Matka kävi raiskatuin metsämaiden läpitse, jossa harvassa ihmisasuntoja oli nähtävänä. Niin tultiin illan suussa kaunis-asemaiseen Jönköpingiin Wettern-järven eteläisessä päässä. Tässäkään ei vielä kauempaa aikaa viivytty, vaan pitkitettiin matkaa ehtoohämyssä Falköpingiin saakka, johon juna jäi yöksi ja me matkustajat samaten. Tässä yhtyy Etelä-Ruotsin rautatielinjaan Göteborgista tuleva haara. Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa keskeltä halki Ruotsinmaan Wettern ja Wenern järvein välissä. Sivuttiin muutamia pienempiä kaupunkeita ja tultiin vihdoin iltapuolella päivää Ruotsin komeaan pääkaupunkiin Tukholmiin.
Eräässä Riga nimisessä hotellissa sain vähästä maksusta itselleni yömajan. Kävin sitte katselemaan kaupunkia, ja oikeinpa pisti ihmeekseni nähdä täällä muutamain puotein ja rahan vaihtokonttorein ovien päällä kirjotuksia suomeksikin, jota kunniaa harvoin omassa maassammekaan äitin kielellemme annetaan. Seuraavana päivänä kävin sitte niinkutsutussa National-museossa, jossa talletetaan mitä Ruotsilla on parasta kaunotaiteellisella alalla. Minä kuitenkin kävin jotenkin kylmäkiskoisena kaikkein noiden kammioiden läpitse aarteineen, sillä tämmöisestä yhtämittaisesta katselemisesta oli vihdoin sieluni niin väsynyt, ettei enää edes ihaninkaan taideteos sitä voinut liikuttaa. Sen havainnon olin kumminkin tällä lyhyellä käynnilläni tässä taide-aartehistossa tekevinäni, että Ruotsin taideniekat paljon pitävät pyöreistä muodoista ja suuri osa heidän teoksistansa, erittäinkin mitä veistokuviin tulee, oli kuvattu riehtävissä asennoissa alastomina lepääviksi.
Kansallismuseosta sitte kävi matkani pienellä höyryveneellä niinkutsutun Djurgården’in puistoon, jota suuresti oli minulle ylistetty kansan huvitustensa vuoksi. Mutta joka Kyöpenhaminasta tulee ja on sen Tivolin nähnyt, hänelle ei Tukholmin Djurgården (Eläintarha) mitään uutta tarjoo.
Tukholmista kävi matkani sitte suomalaisella höyrylaivalla meidän vanhaan rakkaasen Turkuun; ja kun saman päivän illalla, jolloin taas olin takaisin kotimaahani saapunut, istuin muutamain ystäväini seurassa totilasin ääressä Sampalinnan etuvarusteilla, oli minun myöntäminen, etten koko matkallani ollut nähnyt yhtään niin puhdasta ja siistiä kaupunkia, kuin tuo uneliaan Aurajoen rannalla nyt edessämme yön helmoihin vaipuva Turku oli.