Tähän nyt loppuivat sen illan ilot ja minä riensin yömajaani lepäämään tämän päivän jotenkin väsyttäväin retkein perästä. Koko yökautena en kuitenkaan voinut levollisesti nukkua, sillä yhä pyöri ajatuksissani tiikereitä, leijonia, elefantteja, kärmeitä, ja Jumala tiesi mitä kaikkia moukkuripäitä ja pitkäsääristä, joita päivällä olin nähnyt ja joita mielikuvitus nyt hillimättömänä kuvaili hittoa hirveämmiksi.
Kun aamulla heräsin, olin jo mielestäni kylliksi katsellut Berliniä ja sen merkillisyyksiä, jonka tähden päätin lähteä taas matkalle lähemmäksi rakasta kotoista pohjolaa kohden.
Minulla nyt oli kaksi tietä valittavana: joko matkata takaisin Königsbergin ja Pietarin kautta, siis samaa tietä, jota olin tullutkin, taikka Lyypekin, Kyöpenhaminan, Malmön ja Tukholmin kautta. Minä valitsin tuon jälkimäisen retken, sillä sillä saisin tilaisuuden tulla tuntemaan enemmän mailmaa ja paitsi sitä olisi se myös oleva hupaisempi ja monivaiheisempi kuin tuo ykstoikkonen matka läpi aution Venäjänmaan, jonka retken ikävyyttä jo talvella tarpeeksi olin saanut kokea. Eräs kolmaskin ura tosin olisi vielä ollut tarjona, nimittäin Lyypekistä suoraan yli Itämeren, mutta se ei minulle juohtunut mieleenkään, sillä enhän matkaillut varsin suotta, vettä ja taivasta näkemässä.
Läksin siis kuin läksinkin ensiksi Lyypekkiin. Matka kävi pitkin laakeain maakuntain, joissa ei paljon vaihetusta ollut nähtävänä. Pellot, niityt ja harvinaiset metsät vaan vilahtelivat ohitseni, kun taas ajelin rautaisella tulihevosella ja tirkistelin ulos neljännen luokan vaunuin pienistä akkunoista, Büchen’iin saakka kesti minulle tätä alennuksen tilaa, mutta siinä sitte nousin ensimäiseen ylempään luokkaan ja matkasin nyt herrain tavalla kopeasti Lyypekkiin saakka, jonne illalla saavuin eheänä ja hyvillä mielin. Yötä vietin Helsingfors nimisessä hotellissa. Tämä jo tuntui vähän kodikkaammalta, kun kumminkin sai levätä näin rakasnimisen vierastalon pehmeillä uutimilla.
Seuraavana päivänä kävin katselemaan kaupunkia, joka on rakettu omituiseen tapaan: huonerivit eivät koske nimittäin katuihin kyljillään, vaan päätyillään. Kello 12 aikaan menin tuohon komeaan kaksitorniseen pyhän Marian kirkkoon. Siellä oli jo koko joukko väkeä koossa, ja kaikki olivat asettuneet kirkon perään erään vanhan kellotelineen taaksi. Sinne siirryin minäkin katsomaan, mitä ihmettä tuolla odotettiin. Ja kas kummaa! Niinpian kun kello löi 12, aukeni tuon vanhan kellotapulin takapuolelta pieni ovi, josta käydä pasteeraili eräälle puoliympyrälle lautaselle pyhä Pietari ja hänen veljensä Andreas, Jakobus, Simon Zelotes ja kaikki muut apostolit järjestänsä; ja kun olivat ehtineet kävelyratansa keskipalkalle, teki siinä kukin käännöksen oikealle ja syvän kumarruksen puoliympyrän keskustassa seisovalle Kristuksen kuvalle; sitte jatkoivat kaikki taas matkaansa eteenpäin, kunnes katosivat taas kellokaappiin, josta olivat tulleetkin. Kun tätä kummaa tässä katselin, kuulin takanani väkijoukossa Länsisuomen murteella tehtävän omituisia muistutuksia noista Galilean meren kalastajista, ja kun katsahdin taakseni, näin siinä muutamia meidän omia merimiehiä. He sanoivat olevansa Raumalta ja heidän laivansa virui täällä Lyypekin satamassa. Tämä oli ensimäinen kerta, kun puolivuotisen poissaolon perästä taas sain kuulla äitin kieltäni puhuttavan.
Saman päivän iltapuolella jo jätin Lyypekin ja matkasin höyrylaivalla yli Itämeren lounaisen poukaman, eli niinkutsutun Mecklenburgin lahden, Kyöpenhaminaa kohden. Matka kävi ensin hyvän aikaa hiljakseen pitkin tuota monimutkaista, kaislarantaista Trave-jokea, jonka suuhun suuri englantilainen höyrylaiva oli karille karahtanut ja sitä nyt näkyi koetettavan saada irti, siten että mutaproomein avulla syvennettiin veden pohjaa laivan ympäriltä. Kun Travemünde oli sivuttu, rupesi vasen-puolinen ranta katoomaan näkyvistä ja etehemme levisi aava meri, mutta oikealla puolellamme vielä häämötti hyvän aikaa Mecklenburgin hietainen rannikko. Ilma oli aivan kaunis ja tämä merimatka kulki sitä rattosammin. Yö yllätti meidät keskellä meren selkää, ja kun aamu taas rupesi koittamaan, tuli näkyviin vasemmalla kädellä Möen-saaren valkeakliitunen ranta. Muutaman hetken perästä yleni aalloista Falsterbon tornit Ruotsin rannikolla. Tuuli alkoi nyt puhaltaa ja oli meille vastainen. Laivoja näkyi merellä useampia ja kaunista oli katsella kuinka nämä meren uhkeat joutsenet, vastaista tuulta vastaan risteillen, täysin purjein suhauttivat meidän ohitsemme milloin oikealta, milloin vasemmalta puoleltamme. Ja mitä enemmän matkamme määrää lähenimme, sitä eloisammaksi tuli tämä liike merellä. Viimein katosi se sumuvaippa, joka tähän saakka oli pitänyt Kyöpenhaminaa, ikäänkuin kallista helmeä, kätkössä. Usma kohosi hienona valkeana pilvenä ylös ilmoille, ja kaupungin uhkeat tornit ja hohtavat, valkeat muurit tulivat näkyviin. Kello oli noin 8 aika aamulla, kun laivamme laski rannakselle.
Ensimäisenä toimenani kaupunkiin tultuani oli tietysti käydä katsomassa Thorwaldsen’in museota, jossa tuon mainion tanskalaisen kuvanveistäjän mestariteoksia säilytetään. Itse museo ei ole mikään komea vaan jotenkin yksinkertainen rakennus ulkomuodoltaan, mutta sitä vastaan säilyttää se kammioissaan mitä kauniinta ja jalointa kuvanveistäntöalalla nähdä saadaan. Täällä näemme joko marmoriin hakattuina tahi kipsiin valettuina muinaiskreikkalaiset ja roomalaiset jumalat nymphainsa kanssa kasvoista kasvoihin, niinkuin he ovat, milloin yksitellen, milloin parvittain. Tuolla tanssivat iloiset nymphat Helikonin vuorella, täällä seurustelevat tuttavallisessa kolmeyhteydessä nuo suloiset Grasiat. Minerva seisoo vakaisena, nojaten keihääsensä. Ganymedes juottaa polvillaan Jupiterin kotkaa, ja tuo ihana Venus katselee hymyssä suin omenaa, jonka Paris on hänelle antanut kauneuden palkinnoksi. Myöskin jaloja kuvia nykyisemmiltä ajoilta on täällä nähtävänä; ja eräässä seinässä näemme korkokuvilla esiteltynä muun muassa rakkauden aikakaudet. Siinä hypyttelee hyppysissään nuori neitonen iloisaa, leikkivää Amoria, aavistamatta miten vaaralliseksi tuo viattomalta näyttävä, siivekäs lempilapsinen voi hänelle tulla. Toisessa kuvassa on se jo lentänyt hänen rinnoillensa, kolmannessa kantaa hän vaimona sitä käsivarrellaan, neljännessä on se hypännyt hänen, käsi poskella huolissaan istuvan, keski-ikäisen miehensä hartioille, ja viimeisessä kuvassa kurottelee vanha, pitkäpartanen ukko, sauvan nojassa, turhaan kättänsä tuolle pakenevalle veitikalle.
Thorvaldsenin museosta sitte kävi matkani niinkutsuttuun Fruekirke'en, pääkaupungin pääkirkkoon. Se on jalon näköinen, pylväillä varustettu, yksinkertainen, koruton rakennus. Kirkon molemmat kyljet ovat pitkin mittaansa kaunistetut Thorvaldsenin toimittamilla jaloilla marmorikuvilla, jotka esittelevät kahtatoista apostolia, alkaen Johannes Kastajasta ja loppuen ylösnousseesen Kristukseen. Alttarin edessä on polvillaan ihmeen ihana enkelin kuva, joka käsillään kannattaa karinkaukalon kaltaista kasteastiata. Noustuani vielä ylös tämän kirkon torniin, josta on erinomaisen avara näköala yli kaupungin sekä sisämaahan päin että pitkin Juutinraumaa ja Itämerta, jätin tämän pyhän sijan ja kävin katselemaan kaupungin muita kokouksia. Näistä on erittäinkin niinkutsuttu Kongelige museum for nordiske Oldsager mainio, ja mailmassa ei sanota löytyvänkään toista sen vertaista; niin rikas on se vanhanaikaisista jäännöksistä niinhyvin kivi-, pronsi-, kuin rautakaudeltakin. Sota-aseita, työ- ja huonekaluja, riimu-sauvoja, pukuja kaikellaisia, hautakiviä j.n.e. on täällä kaikilta ajoilta ja erinomaisen hyvässä järjestyksessä.
Illaksi menin tietysti niinkuin muutkin Tivoliin, jossa vähällä sisäänpääsymaksulla saa nauttia mitä monenkaltaisimpia huvituksia. Täällä elelet ikäänkuin jossakin lumotussa mailmassa, josta lapsena jossakin sadustossa olet lukenut. Tuolla tepastivat pantomimistit paljaan taivaan alle valmistetulla näyttelyalalla, täällä kiipivät muutamat köysillä, tuolla tanssivat toiset nuorilla. Rautaiset radat jyrisevät mäkeälaskijain ajaessa ja alaisimet jyskyvät voimiaan koittelevain voimakkaista lyönneistä. Onneansa voi myös täällä koittaa, kellä rahoja on liikenemään onnettaren pöydälle. Ja jos polvesi tässä ilossa tanssiin tahtovat taipua, olet tilaisuudessa siihenkin huvitukseen noilla avonaisilla tanssilavoilla. Musikista ei ole puutetta, sillä jos yksi soittokunta lakkaa, niin toinen rupee. Illalla saat myös soudella satojen kaasuvalojen loisteessa noilla kauniilla pienillä lammilla, joiden ylitse sieltä täältä kaartelee soma, monivärisillä lyhdyillä valaistu silta.
Kyöpenhaminasta kävi sitte matkani yli salmen Malmöhön Ruotsin puolella. Ilma oli myötäinen niille, jotka pyrkivät ulos Juutinraumasta, ja laivoja näkyikin, niin pitkältä kuin silmä kantoi, katkeamattomassa linjassa purjehtivan toinen toisensa perästä ulos Itämerestä.