"Antautui saatanan valtaan. Tuottaa sellaista kauhua, ettei missään kirjoissa ole apua sitä vastaan."
"Lue, lue! Hän ei turhanpäiten sinua kutsunut: hän huolehti, armas kyyhkyseni, sielunsa pelastuksesta ja tahtoi rukousten avulla karkoittaa kaikki pahat aikomukset."
"Teillä on valta, pani; mutta minä en voi!"
"Lue, lue!" jatkoi sotnikka suostuttelevalla äänellä: "sinulla on yksi yö enää jäljellä; teet kristillisen teon, ja minä palkitsen sinut."
"Olipa palkka vaikka kuinka suuri… tahdo, tahi älä, pani, mutta minä en lähde lukemaan!" lausui Homa päättävästi.
"Kuule, filosofi!" lausui sotnikka, ja hänen äänensä tuli lujaksi ja ankaraksi: "minä en pidä moisista kujeista. Niitä voit tehdä seminaarissa, mutta ei täällä minun luonani: kun minä pieksän, niin se on toista kuin rehtori. Tunnetko sinä nahkapamppuja?"
"Kuinka en tuntisi!" lausui filosofi, alentaen ääntänsä: "kaikki tuntevat, mitä nahkapamput ovat: jos niillä paljon annetaan, niin ei voi kestää."
"Niin. Mutta sinä et tiedä vielä, kuinka minun orjani osaavat löylyttää!" sanoi sotnikka ankarasti, kohoten seisomaan, ja hänen kasvonsa saivat käskevän ja hurjan ilmeen, joissa kuvastui koko hänen hillitsemätön luonteensa, jonka murhe oli hetkeksi nukuttanut. "Minun luonani ensin löylytetään selkä, sitte kostutetaan viinalla, ja sen jälkeen uudelleen. Mene, mene, toimita tehtäväsi! Jollet toimita, niin et nouse ylös, jos toimitat, niin omistat tuhat dukaattia!"
"Oho, oho! Tuohan on pöyhkeilyä!" ajatteli filosofi poistuessaan: "hänen kanssaan ei ole leikitteleminen. Odotappa, ystäväni: lähden sillä tavalla käpälämäkeen, ettet koirinesi koskaan minua saavuta!"
Ja Homa päätti välttämättömästi paeta. Hän odotti vain päivällislepoa, jolloin koko palvelusväki tavallisesti kokoontui heinikkoon vajan eteen päivällisunta ottamaan ja jolloin sieltä kuului ähkymistä ja puhkimista, niin että koko pihamaa muistutti jotakin tehdasta.