— "No, mutta kuulkaas, vaatikaa minulta kuinka kallis vala hyvänne, minä olen valmis paikalla antamaan lapseni ja mieheni ja omaisuuteni, jos hänellä on vähääkään, hiukkastakaan punaa poskilla, jospa edes punan tapaistakaan".
— "No mutta mitäs te nyt puhuttekaan, Sofia Ivanovna!" sanoi kaikin puolin miellyttävä rouva ja löi kätensä yhteen.
— "No mutta tehän olette kummallinen, Anna Grigorjevna! Oikein minun käy ihmeekseni!" sanoi ainoastaan miellyttävä rouva ja löi hänkin kätensä yhteen.
Älköönhän lukija kummastelko, että rouvat olivat eri mieltä siitä, mitä olivat nähneet melkein yht'aikaa. Maailmassa on todellakin paljo semmoisia asioita: jos niihin katsahtaa yksi rouva, niin ne ovat aivan valkoisia, vaan jos toinen katsahtaa, niin ne ovat puti punaisia kuin puolukka.
— "Katsokaas, tässä on vielä yksi todistus hänen kalpeudestaan", jatkoi ainoastaan miellyttävä rouva. "Minä muistan, aivan kuin se olisi tapahtunut nyt juuri: minä istuin vielä Manilow'in vieressä ja sanoin hänelle: 'Katsokaas, kuinka hän on kalpea!' Tosiaankin, pitääpäs vaan olla maailmassa niin typerää väkeä, kuin meidän herrat, että voivat ihailla häntä. Entäs meidän sankari mokoma!… Voi, kuinka hän minua inhoitti. Te ette usko, Anna Grigorjevna, kuinka sanomattomasti hän minua inhoitti".
— "Niin, mutta jotkut rouvat olivat häneen kumminkin mielistyneet".
— "Minäkö, Anna Grigorjevna! Malttakaas, sitä te vaan ette saata sanoa, ette milloinkaan, ette milloinkaan!"
— "Enhän minä teistä puhu. Niinkuin ei teitä paitsi olisi ollut ketään".
— "Ette milloinkaan, Anna Grigorjevna, ette milloinkaan! Sallikaa sanoani teille, että minä tunnen itseäni vallan hyvin; mutta kenties sentään sopisi sitä sanoa eräistä muista rouvista, jotka ovat olevinaan niin saavuttamattomissa".
— "Älkää pahemmaksi panko, Sofia Ivanovna! Sallikaahan sentään minun sanoa, ett'ei senkaltaista pahennusta ole minusta milloinkaan kuultu. Kukaties muista, vaan ei minusta milloinkaan. Suvaitkaa minun huomauttaa se".