— "Vai niin! Tunnetko Sobakevitsh'inkin?" kysyi vieras ja sai kuulla muijan tuntevan sekä Sobakevitsh'in että Manilow'in ja että Manilow on "fiinimpää" sorttia kuin Sobakevitsh. Manilow, näethän, paikalla käskee keittää kanan, kysyypä vasikankin paistia, ja jos on talossa lampaan maksaa, niin pyytää lampaan maksaakin, ja kaikkea tätä hän vaan maistaa. Sobakevitsh sen sijaan vaatii vaan yhtä ainoata lajia, mutta syökin sitten kaikki tyyni, tinkiipä vielä lisääkin samaan hintaan.

Hänen tällä tavoin puhellessaan ja syödessään porsaan paistia, jota oli enää viimeinen pala jäljellä, kuului ulkoa vaunujen kolinaa. Katsahdettuaan ikkunasta, näki hän, että ravintolan edustalle olivat pysähtyneet keveät vaunut, kolme kelpo hevosta edessä. Vaunuista astui maahan kaksi herrasmiestä: toinen valkoverinen, kookas; toinen vähän lyhyempi, mustaverinen. Valkoverisellä oli yllään tummansininen attila-nuttu, toisella ainoastaan kirjava kesänuttu. Kaukaa lähenivät vielä kaleskanpahaiset, tyhjinään, neljä takkukarvaista hevosta edessä, länget rikkinäiset ja valjaat nuorista. Valkoverinen läksi suoraa päätä ylös portaita myöten, sillä välin kuin mustaverinen vielä viipyi pihalla ja kopeloi jotakin vaunuissa, puhellen palvelijan kanssa ja samalla viittoen taampana tuleville kaleskoille. Hänen äänensä tuntui Tshitshikow'ista tutunlaiselle. Sankarimme tarkastellessa mustaveristä miestä, oli valkoverinen jo ennättänyt kopeloimalla löytää oven ja avata sen. Tulokas oli kookas mies, laihanlainen tahikka, kuten sanotaan, kuluneen näköinen, punaiset viiksen haituvat ylähuulessa. Hänen päivettyneistä kasvoistaan sopi päättää, että hän tunsi mitä savu on, elleihän kruudin savu, niin ainakin tupakan. Hän kumarsi kohteliaasti Tshitshikow'ille, joka vastasi tervehdykseen samalla muotoa. Muutaman minutin perästä olisivat he jo olleet vilkkaassa keskustelussa ja hyviä tuttavia keskenään, sillä alku oli jo tehty ja molemmat olivat melkein yht'aikaa lausuneet mielihyvänsä siitä, että eilinen sade oli kokonaan poistanut pölyn maantieltä ja että nyt on niin mieluista ja vilpoista matkustaa, mutta samassa tuli sisään mustaverinen toveri, heitti lakkinsa pöydälle ja reippaasti pöyhötti kädellään sakeat, mustat hivuksensa. Hän oli kooltaan keskinkertainen, solakkaruumiinen mies, posket täydet ja punaiset, hampaat valkoiset kuin lumi ja poskiparrat mustat kuin piki. Reima hän oli ja verevä; terveys se oikein hehkui hänen kasvoillaan.

— "Helei!" huudahti hän äkkiä, levittäen kätensä Tshitshikow'ia kohti.
"Sinäkö täällä?"

Tshitshikow tunsi Nosdrew'in, saman, jonka oli kohdannut päivällisillä prokuratorin luona ja joka muutaman minutin perästä oli tekeytynyt niin tuttavaksi, että rupesi häntä sinuttelemaan, vaikk'ei toinen ollut antanut siihen mitään aihetta.

— "Missä sinä olet käynyt?" kysyi Nosdrew ja odottamatta vastausta jatkoi: "Minäpä tulen, veikkonen, markkinoilta. Saat onnitella minua: kaikki meni minulta, meni kuin Mähösen viina! Uskotkos: ei ole maailmassa vielä ollut tällä pojalla semmoista sutkausta. Aivanhan minä olen tullut nahkahevosilla! Katsopas lystin vuoksi akkunasta!" Näin sanottuaan taivutti hän omin käsin Tshitshikow'in pään, niin että toinen oli vähällä lyödä otsansa akkunan pieleen. "Näetkös tuommoista romua! Tuskin jaksoivat tuoda perille, peiakkaat! Tiellä täytyi minun siirtyä tuon vaunuihin". Nosdrew osoitti sormellaan toveriinsa. "Ettekös te vielä tunne toisianne? Se on lankoni, Mishujew! Koko aamun puhelimme me hänen kanssaan sinusta. Emmeköhän vaan, sanoin minä, kohtaa tänään Tshitshikow'ia, sanoin minä! No voi veikkonen, jos sä tietäisit, mimmoinen sutkaus minulle tuli! Kuules nyt: ei ainoastaan mennyt neljä juoksuria, vaan — kaikki luiskahti ja liuskahti! Eihän minulla ole enää kelloa eikä kellonperiä…" Tshitshikow katsahti ja huomasi, ett'ei hänellä tosiaankaan ollut enää kelloja eikä periäkään. Näyttipä hänestä niinkuin olisi Nosdrew'illa toinen poskipartakin ollut harvempi toista. "Ja annas, että olisi minulla ollut vaan kaksikymmentä ruplaa taskussani", jatkoi Nosdrew, "niin juuri, ei enempää kuin kaksikymmentä, niin olisin voittanut takaisin kaikki tyyni; minä tarkoitan: paitsi sitä, että olisin voittanut kaikki tyyni takaisin, olisi, niin totta kuin minä olen rehellinen mies, kolmekymmentä tuhatta paraillaan miehen taskussa".

— "Niinhän sinä silloinkin puhuit", sanoi valkoverinen, "mutta saatuasi minulta viisikymmentä ruplaa, päästit nekin hyppysistäsi".

— "Enkä olisikaan päästänyt, en Jumal'avita olisikaan! Jos en olisi itse tehnyt tuhmasti, niin en totta toisen kerran olisikaan päästänyt. Jos vaan en olisi parolin jälkeen taivuttanut perhanan seitikkaa, niin olisinpa remauttanut koko pankin".

— "Etpäs remauttanut", virkkoi valkoverinen.

— "En remauttanut, sillä taivutin sopimattomaan aikaan seitikan.
Luuletko sinä sitten tuon majorin mokoman pelaavan hyvin?"

— "Hyvinkö pelannee vai huonosti, mutta sinut hän vaan voitti".