— "Minä näytän sinulle, Tshitshikow", virkkoi Nosdrew, "parin aivan erinomaisia koiria: varvaslihat niin lujia, että oikein hämmästyy, ja kuono — jotakin ihmeellistä!" Ja niin hän vei vieraansa varsin soman pikku rakennuksen luo, jonka ympärillä oli kaikilta puolin aidattu piha. Pihalle tultuansa, he näkivät kaikenlaisia koiria: puolirotuisia ja täysirotuisia, sekä jos jonkin laatuisia ja karvaisia: ruskeita, mustan ja vaalean kirjavia, täplikkäitä, ruskea-täpläisiä, puna-täpläisiä, mustakorvaisia… Siinä oli kaikki mahdolliset nimet ja käskentölaadut: ammu, hauku, juokse, kuuma, viikate, aja kiin', saa kiin', pidä kiin', tyttö, palkka, emäntä. Nosdrew oli heidän keskellänsä kuin isä keskellä perhettään: kaikki nostivat samassa pystyyn häntänsä — joita koiramiehet sanovat peräsimiksi, — syöksivät vieraita vastaan ja rupesivat tervehtimään heitä. Kymmenkunta pani käpälänsä Nosdrew'in olalle. Aja kiin' osoitti samallaista ystävyyttä Tshitshikow'ille: noustuaan takajaloilleen, se nuolasi kielellään vierasta suoraan suuhun, jotta Tshitshikow samassa sylkäisi. Niin, katseltiin tuosta sitten koirat, joitten varvaslihat olivat niin lujia, että oikein hämmästytti, — kelpo koiria. Sitten mentiin katsomaan krimiläistä narttua, joka oli jo sokea ja, Nosdrew'in sanain mukaan, pian oli kuoleva, mutta kaksi vuotta sitten se oli ollut varsin hyvä narttu. Narttu nähtiin, ja sokea se oli totisesti.
Mentiin tuosta vielä katsomaan vesimyllyä, jossa puuttui päällimmäiseltä kiveltä kiinnitin.
— "Pian tullaan pajalle", sanoi Nosdrew.
Vähän matkaa kuljettuansa, he näkivätkin pajan. Käytiin katsomassa pajaakin.
— "Tällä pellolla", virkkoi Nosdrew, osoittaen sormellansa peltoa, "on jäniksiä niin suunnattomasti, ett'ei maata näy; minä sain omilla käsilläni jäniksen kiinni takajaloista".
— "Jänistä sinä et kädellä saa kiinni", huomautti lanko.
— "Sainpas vaan, näethän, sainpas suottenkin!" vastasi Nosdrew ja, kääntyen sitten Tshitshikow'in puoleen, jatkoi, "nyt mennään katsomaan minun maani rajaa".
Nosdrew vei vieraansa pellon poikki, joka monessa kohdin oli mättäissä. Vierasten täytyi vähä väliä kulkea kesantojen ja karhittujen sarkain välitse. Tshitshikow'ia alkoi väsyttää. Monissa paikoin pursui heidän jalkainsa alta vettä: niin alhainen oli keto. Ensi alussa he kulkivat varovasti, vältellen märjempiä paikkoja, mutta huomattuaan, ett'ei siitä ole mitään hyötyä, läksivät astumaan suoraa päätä, katsomatta, tarkastamatta missä oli likaa paksummalta, missä ohuemmalta. Vaellettuansa melkoisen matkan, näkivät he todellakin raja-merkin, nimittäin vähäisen pylvään ja kapeanlaisen ojan.
— "Täss' on raja", sanoi Nosdrew. "Kaikki, minkäs näet tällä puolen, se on minun omaani, ja tuollakin puolella koko tuo metsä, mikä tuolta siintää, sekin on minun omaani, ja kaikki, mikä on metsän takana, kaikki sekin on minun".
— "Mistäs saakka tuo metsä on sinulla ollut?" kysyi lanko. "Oletkos sen äsköttäin ostanut? Muittenhan se on ollut".