— "Niin mutta minä tahtoisin, että sinullakin olisi koiria. Kuules, jos et tahdo ostaa koiria, niin osta minulta kanto-urut. Urut ovat aivan erinomaiset. Itse maksoin minä niistä — niin totta kuin minä olen rehellinen mies — itse maksoin niistä puolitoista tuhatta ruplaa, mutta sinä saat ne 900:lla".
— "Ja mitä minä tekisin semmoisilla? Enhän minä ole mikään musikantti
Saksanmaalta, jotta lähtisin mieroa kiertämään urut niskassa".
— "No eihän nämä ole semmoisia, joita Saksalaiset kantavat. Nämä ovat oikeat urut. Tulehan katsomaan! Punapuusta kaikki tyyni. Tulepas katsomaan vielä kerta!"
Ja Nosdrew tarttui Tshitshikow'in käteen, rupesi hinaamaan häntä toiseen huoneesen, ja vaikka toinen ponnisti jalkansa lattiata vastaan ja vakuutteli jo tietävänsä, minkälainen tämä kapine oli, niin täytyi hänen vaan kuin täytyikin kuulla vielä kerran, millä muotoa Marlborough sotaan läksi.
— "Kosk'et osta rahalla, niin kuulepas: saat minulta urut ja kaikki kuolleet sielut, mitä minulla on, kun annat minulle omat vaunusi ja kolmesataa ruplaa väliä".
— "No kas niin! Missäs minä itse sitten ajan?"
— "Saat minulta toiset vaunut; tulepas vajaan, niin saat nähdä ne! Kun maalautat ne uudestaan, niin niistä tulee aivan erinomaisen somat vaunut".
— "Tuotapas nyt hitto riivaa!" arveli Tshitshikow itsekseen ja päätti, käyköön miten hyvänsä, luopua kaikista vaunuista ja kanto-uruista ja kaikenlaatuisista koirista, vaikkapa olisivatkin olleet niillä kylkiluut niin kuperat, ett'ei sitä ihmisjärki voi käsittää, ja käpälät vaikka kuinka mytyssä.
— "No mutta kaikkihan minä annan, vaunut, urut ja kuolleet sielut".
— "En huoli", sanoi Tshitshikow vielä kerran.