AGAFJA. Ah! (Säikähtyneenä peittää silmänsä käsillään peljäten katsoa taakseen.)
KOTSHKAREV. Miksi peljästyitte? Elkää peljätkö, minähän se olen.
Todellakin, ottakaa Ivan Kusmitsh.
AGAFJA. Ah, minua hävettää: te kuuntelitte salaa.
KOTSHKAREV. Ei se mitään, ei se mitään. Olenhan teidän sukulaisenne. Eihän minun läsnäollessani tarvitse hävetä; paljastakaa ihanat kasvonne, hyvä neiti.
AGAFJA (Paljastaa kasvonsa puoliksi.) Kyllä minua todellakin hävettää.
KOTSHKAREV. No, valitkaa Ivan Kusmitsh.
AOAFJA. Ah! (Peittää jälleen kasvonsa.)
KOTSHKAREV. Hän on ihmeellinen mies, aivan täydellinen, hämmästyttävä!
AGAFJA (Paljastaa vähitellen kasvonsa.) Mitenkä sitte toisten käy? Entä
Nikonor Ivanovitsh, onhan hänkin erinomainen ihminen.
KOTSHKAREV. Aivan joutava Ivan Kusmitshiin verrattuna.