PODKOLESIN. No, nuo työmiehet. Uskaltavat seistä aivan talojen räystäällä. Kävelin tässä erään talon ohitse ja satuin näkemään, kuinka kalkitsi ja siveli seinää, aivan tavallisena työnään suoritti tehtävänsä pelkäämättä mitään. Urhoollista väkeä.
AGAFJA. Niin. Missä paikassa tämä tapahtuikaan?
PODKOLESIN. Sillä kadulla, jota minä kuljen joka päivä departementtiin.
Minä menen näet joka aamu virkaani.
(Äänettömyys. Podkolesin alkaa uudelleen rummuttaa
sormillaan, vihdoin ottaa lakkinsa ja kumartaa.)
AGAFJA. Joko te lähdette?…
PODKOLESIN. Jo. Suokaa anteeksi, jos mahdollisesti ikävystytin teitä.
AGAFJA. Kuinka se voisi olla mahdollista! Päinvastoin, minun täytyy kiittää teitä niin hupaisesta ajanvietosta.
PODKOLESIN (Hymyillen.) Mutta minusta kuitenkin tuntui siltä, kuin olisin ikävystyttänyt.
AGAFJA. Ah, ette suinkaan!
PODKOLESIN. Ellei, niin sallikaa minun toisten, joskus illalla…