Hlestakov. Tämä pikku kaupunki minua miellyttää. Väkiluku tosin ei ole ylen suuri — vaan mitäpä siitä, eihän tämä ole mikään pääkaupunki. Enkö ole oikeassa; mikään pääkaupunki tämä ei ole?
Postimestari. Aivan oikeen.
Hlestakov. Ainoastaan pääkaupungissa on bon ton ja siellä vaan ei ole maalaisia töllöjä. Vai mitä te arvelette?
Postimestari. Aivan oikein lausuitte (syrjään). Ylpeä hän ei kumminkaan ole: hän kyselee kaikkia.
Hlestakov. Mutta saattaahan pikkukaupungissakin elää onnellisena — eikö niin?
Postimestari. Aivan oikein lausuitte.
Hlestakov. Sillä mitähän hyvin viihtyäksemme tarvitsemme? Ainoastaan kunnioitusta ja vilpitöntä rakkautta. — Enkö ole oikeassa.
Postimestari. Aivan oikeassa.
Hlestakov. Hauskaa toki on, että siitä olemme samaa mieltä. Minua pidetään tosin kummallisena miehenä, mutta luonteeni on sellainen… (katsoo postimestaria silmiin; syrjään). Entäs jos tältäkin vähän lainaisin? (Ääneen.) Matkalla tapahtui minulle kummallinen seikka: matkarahani kokonaan loppuivat; saattaisitteko ehkä lainata minulle kolme sataa ruplaa?
Postimestari. Vallan hyvin… vallan hyvin…! Pidän sen erinomaisena onnena! Olkaa hyvä, tässä ne ovat. Olen aina altis teitä auttamaan kaikin voimin.