Hlestakov. Malta, puhukoon nyt yksi kerrassaan! Mitä sinä tahdot?
Vaimo. Armoa! Polvillani rukoilen turvaa kaupungin päällikköä vastaan. Suokoon Jumala sille riiviölle, mitä maailmassa on pahaa — surma syököön sen roiston ja hänen lapsensa, setänsä, tätinsä ja koko hänen sukunsa!
Hlestakov. No, mitä pahaa hän sitten on tehnyt?
Vaimo. Hän käski pistää mieheni vasten vuoroa sotaväkeen! — Voi mikä roisto! Ja paitsi sitä, se on laitonta, sillä mieheni on nainut mies.
Hlestakov. Mutta kuinka uskalsi hän niin tehdä?
Vaimo. Mutta sen se riiviö teki, kuin tekikin! Rangaiskoon hyvä Jumala häntä sekä tässä että tulevassa maailmassa! Ja jos hänellä on täti, niin valukoon koko maailman kurjuus senkin päälle. Ja jos hänen kelmi isänsä vielä on elossa, niin soisin senkin riivatun pakahtuvan tahi tukehtuvan! Vuoro oli oikeastansa räätälin pojan, joka sitä paitsi on suuri juoppokin; mutta hänen vanhempansa antoivat kaupungin päällikölle kalliin lahjan, ja silloin tämä loikin silmänsä kauppiaan-rouvan Pantelejevan poikaan, ja silloin Pantelejeva lähettämään rouvalle kolme pankkoa palttinaa — ja sitten kävi hän minun kimppuuni. — "Mitä sinä miehellä teet?" sanoi hän. "Ei hän enää mihinkään kelpaa", sanoi hän. Kyllin itse tiedän — kelpaako vai ei. Se on oma asiani. Roisto! "Hän on varas", lausui hän. "Ellei hän nyt olekaan varastanut, niin sama se; hän epäilemättä ajan pitkään varastaa, sitten hän ensi vuonna kuitenkin otetaan nostoväkeen." — Ja miten minä tulen ilman miestä toimeen. Semmoinen heittiö! Toivon, että koko hänen sukunsa hukkuisi ja, jos hänellä on anoppi elossa, niin toivotan, että anoppikin…
Hlestakov. Hyvä, hyvä! (saattaa ulos sepän leskeä, toiselle.) Mitä sinä tahdot?
Vaimo (mennessään.) Älkää minua vaivaista unhoittako, laupias isä! Olkaa armollinen!
Leski. Minä tulen, hyvä isä, valittamaan kaupungin päällikön tekoja.
Hlestakov. No, mitä hän on sinulle tehnyt? Mutta lyhyesti!