Mutta Ivan Ivanovitsh alkoi puhua peltopyistä, mikä tapahtui tavallisesti silloin, kun hän tahtoi muuttaa puheenainetta.
Poliisimestarin, joka siis oli perin huonosti menestynyt tehtävässään, täytyi näin ollen tyhjin toimin palata takaisin.
VI LUKU,
josta lukija helposti voi saada tietää kaiken sen, mitä se sisältää.
Kuinka tarkoin oikeudessa koetettiinkin pitää salassa, tiesi koko Mirgorod seuraavana päivänä, että Ivan Ivanovitshin sika oli vienyt Ivan Nikiforovitshin anomuksen. Itse poliisimestari ensimäisenä hairahtui kertomaan. Kun Ivan Nikiforovitsh sai kuulla tapahtumasta, kysyi hän ainoastaan: "Eikö se ollut ruskea?"
Mutta Agafja Fedosejevna, joka oli siinä läsnä, alkoi taas hätyyttää Ivan Nikiforovitshia: "Mitä sinä, Ivan Nikiforovitsh, oikein ajattelet? Koko maailma sinua nauraa ja hölmöksi haukkuu, jos vain annat asian mennä menojaan! Mikä aatelismies sinä silloin enää olisit? Huonompi olisit niitä akkoja, jotka myyvät makeisleivoksia, joista sinä niin pidät." Ja väsymätön Agafja Fedosejevna puhui ja puhui siksi, että sai toisen suostumaan. Hän löysi jostakin keski-ikäisen, mustanrasvaisen, pisamanaamaisen miehen, jonka tummansininen takki oli kyynärpäistä paikattu, — oikean musteentöhrijän. Tämä rasvasi saappaansa tökötillä, kolme kynää oli tavallisesti korvan takana, ja nappiin kiinnitetyn nauhan päässä riippui lääkepullonen, joka teki mustepullon virkaa. Hän söi yhdellä hotkaisulla yhdeksän piirakkaa ja pisti kymmenennen taskuunsa ja virallisen paperiarkin hän töhri niin täyteen panettelua, ettei kukaan jaksanut sitä yskimättä ja aivastamatta lukea yhteen painoon alusta loppuun. Tämä hyvin vähän ihmisenkaltainen olento sorkki, tonki, töhri ja vihdoin kyhäsi seuraavan asiakirjan:
"Mirgorodin piirioikeuteen aatelismieheltä Ivan Nikiforinpojalta
Dovgotshhunilta.
"Koskeva sitä anomusta, jonka minä, aatelismies Ivan Nikiforinpoika Dovgotshhun, olen jättänyt sisään samanaikaisesti aatelismies Ivan Ivaninpojan Pererepenkon kanssa, jolle itse Mirgorodin piirioikeus on suvainnut osottaa liikaa hyväntahtoisuutta. Ja se ruskean sian hävytön itsevaltaisuus, jota tähän saakka on salassa pidetty, mutta sivulliset henkilöt siitä puhuvat. Siihen katsoen että kysymyksen alainen hyväntahtoisuus ja poikkeus, tehty pahassa tarkotuksessa, kuuluu oikeuden tuomiovallan alle; sillä kysymyksen alainen sika on järkeä vailla oleva elukka ja vähemmän sovelias varastamaan asiakirjoja. Mistä silminnähtävästi selviää, että useasti mainittu sika on juuri minun vihamieheni, itseään aatelismies Ivan Ivaninpojaksi Pererepenkoksi nimittävän toimesta tullut salaa neuvotuksi, joka taas on todistettu syylliseksi ryöstöön, murhan aikomukseen ja Jumalan pilkkaamiseen. Mutta kysymyksen alainen Mirgorodin piirioikeus on ominaisella puolueellisuudellansa ilmi saattanut salaista suostuvaisuutta; ilman mitä suostuvaisuutta kysymyksen alainen sika ei olisi millään muotoa voinut päästä asiakirjaa varastamaan, koska on Mirgorodin piirioikeus palvelusväestöön nähden sangen varustettu: tarvitsee ainoastaan mainita se yksi sotamies, seisova joka hetki vastaanottosalissa, joka sotamies on tosin yksi- ja kierosilmäinen ja jonkun verran vikaantunut kädeltään, mutta erinomainen ominaisuuksiltaan lennättämään sian tiehensä ja lyömään sitä kepillä. Mistä todenperäisesti näkyy kysymyksen alaisen Mirgorodin oikeuden suostuvaisuus ja epäilemätön osanottavaisuus juutalaismaiseen kauppavoittoon, molemmin puolin yhteenpuhuttuun. Kysymyksen alainen ja ylempänä mainittu rosvo ja aatelismies Ivan Ivaninpoika Pererepenko taitaa kuitenkin pahanteostaan huolimatta jäädä ilman rangaistusta. Minkätähden minä, aatelismies Ivan Nikiforinpoika Dovgotshhun, teen kysymyksen alaiselle piirioikeudelle asianmukaisesti tiettäväksi, että jollei kysymyksen alaista sikaa tai vastaavaa aatelismiestä Pererepenkoa vaadita anomuksen mukaiseen edesvastaukseen ja oikeudenmukaista tuomiota minun edukseni langeteta, niin minä, aatelismies Ivan Nikiforinpoika Dovgotshhun, valitan kysymyksen alaisen oikeuden lainvastaisesta suostuvaisuudesta ylioikeuteen.
"Aatelismies Mirgorodin piirikunnassa Ivan Nikiforinpoika Dovgotshhun."
Kirjelmä teki oikeudessa asianmukaisen vaikutuksen. Tuomari oli arka, kuten kaikki hyväsydämiset ihmiset yleensä. Hän kääntyi kirjurin puoleen. Mutta kirjuri murahti vain kumeasti "hm" ja hänen kasvoilleen nousi samanlainen välinpitämätön ja perkeleellinen kaksimielinen ilme, jollaista ainoastaan saatana kykenee näyttämään, kun uhri ryömii hänen jalkojensa juuressa.