Ivan Nikiforovitsh pani nuuskaksi.
"Kuten tahdotte, Ivan Nikiforovitsh, mutta minä en ymmärrä, mikä teitä pidättää."
"Miksi minä sinne lähtisin?" sanoi Ivan Nikiforovitsh vihdoin. "Siellä minä sen roiston kohtaisin!" Näin hän tavallisesti nimitti Ivan Ivanovitshia. "Kaikkivaltias Jumala! Ja kauanko siitä…"
"Jumalavita, hän ei sinne tule! Niin totta kuin Jumala on pyhä, hän ei tule! Lyököön salama minut tähän paikkaan kuoliaaksi, jos hän sinne tulee!" vastasi Anton Prokofjevitsh, joka oli valmis vannomaan vaikka kymmenen kertaa yhteen henkäykseen. "Lähtekäämme siis, Ivan Nikiforovitsh!"
"Te valehtelette, Anton Prokofjevitsh, hän tulee sinne, jollei jo ole!"
"Jumalavita, ei tule eikä ole! Kasvakoot jalkani kiinni tähän paikkaan, jos hän on siellä! Ja ajatelkaahan toki itsekin, mitä hyötyä olisi minulle siitä, jos valehtelisin? Kuivukoot käteni ja jalkani!… Mitä, ettekö vieläkään usko? Pakahtukoon ruumiini tähän teidän eteenne! Älköön isäni, äitini enkä minäkään nähkö ikinä taivaan valtakuntaa! Joko uskotte?"
Ivan Nikiforovitsh rauhottui tyyten näistä vakuutuksista ja käski kamaripalvelijansa, jonka yllä yhä oli maahan saakka ulottuva takki, tuoda hänen housunsa ja nankinikankaisen takkinsa.
Minä otaksun, että on aivan tarpeetonta selittää, millä tavalla Ivan Nikiforovitsh puki housut ylleen, kuinka kaulahuivi sidottiin hänen kaulaansa ja takki, joka repesi vasemmasta kainalosta, puettiin ylle. Riittää, kun huomautan, että hän koko ajan pysyi rauhallisena eikä vastannut sanaakaan Anton Prokofjevitshin ehdotukseen — vaihtaa jotakin hänen turkkilaiseen tupakkakukkaroonsa.
Sillä välin seura odotti kärsimättömänä ratkaisevaa hetkeä, jolloin Ivan Nikiforovitsh ilmaantuu ja vihdoinkin täyttyy yleinen toivomus, että molemmat kunnianarvoiset henkilöt tekisivät rauhan keskenään. Useat olivat vakuutettuja, ettei Ivan Nikiforovitsh tule. Löipä poliisimestari vedon kierosilmäisen Ivan Ivanovitshin kanssa, ettei Ivan Nikiforovitsh tule. Mutta veto jäi sikseen, kun kierosilmäinen Ivan Ivanovitsh vaati että poliisimestari panisi pantiksi ammutun jalkansa ja hän kieron silmänsä, — mistä poliisimestari suuttui aika lailla, mutta seura salaa nauroi. Kukaan ei ollut vielä istuutunut pöytään, vaikka kello kävi jo kahta — aika, jolloin Mirgorodissa, vieläpä juhlatilaisuuksissakin, jo syödään hyvällä vauhdilla.
Tuskin ennätti Anton Prokofjevitsh näyttäytyä ovessa, kun kaikki samassa silmänräpäyksessä hänet ympäröivät. Kaikkien kysymyksiin hän vastasi kuuluvasti ja lyhyesti: "Ei tule!" Mutta tuskin hän oli saanut tämän sanotuksi ja moitteita, nuhteita, jopa lyöntejä alkanut sataa hänen päälleen onnistumattoman toimen tähden, kun ovi yhtäkkiä avautui selko selälleen ja — Ivan Nikiforovitsh astui sisään.