"Hm!"
"Jumalavita, hän pyysi, vieläpä niin hartaasti, ettei sitä sanoa saata. — Mitä tämä merkitsee, sanoi, että Ivan Nikiforovitsh vieroo minua kuin vihamiestä. Ei pistäy enää koskaan luonani juttelemassa ja levähtämässä."
Ivan Nikiforovitsh silitti leukaansa. "Jollei Ivan Nikiforovitsh nytkään tule", jatkoi Anton Prokofjevitsh, "niin en tiedä, mitä ajatella; ehkä hän on minulle suuttunut. Olkaa niin hyvä, Anton Prokofjevitsh, ja koettakaa saada hänet tulemaan! — Kas niin, Ivan Nikiforovitsh, lähdetään pois! Siellä on sangen valittua seuraa koolla!"
Ivan Nikiforovitsh alkoi katsella kukkoa, joka kuistilla seisten venytti kaikin voimin kaulaansa.
"Jospa tietäisitte, Ivan Nikiforovitsh", jatkoi harras asiamies, "kuinka hyvää sammenlihaa ja tuoretta kaviaaria Pjotr Fedorovitshilla on tarjona!"
Ivan Nikiforovitsh käänsi päänsä ja alkoi kuunnella tarkkaavasti.
Tämä rohkaisi asiamiestä. "Lähtekäämme nyt kiireimmän kautta. Siellä on
Foma Grigorjevitshkin! Mitä nyt?" lisäsi hän huomatessaan Ivan
Nikiforovitshin makaavan yhä samassa asennossa: "Mitä nyt. Lähdetäänkö
vai eikö?"
"Minua ei haluta!"
Tämä "minua ei haluta" hämmästytti Anton Prokofjevitshia. Hän luuli jo, että vakuuttava esityksensä oli kokonaan taivuttanut tämän muuten kunnioitettavan miehen, mutta sen sijaan kuulikin päättäväisen: "minua ei haluta".
"Minkätähden teitä ei haluttaisi?" kysyi hän melkein harmistuneena, mikä oli hänelle hyvin harvinaista, vieläpä silloinkin, kun pantiin palavaa paperia hänen päänsä päälle, millä etenkin tuomari ja poliisimestari mielellään huvittelivat itseään.