"Hirteen kaikki juutalaiset!" kaikui jyrisevästi.
"Uskaltakootpa vaan tehdäkin vaimoilleen hameita messupaidoista!"
"Rohjetkootpa vaan saastaisilla sormillaan koskea pääsiäiskakkujamme!"
"Tukasta kiinni ja Dnjepriin joka ainoa sorkka!"
Salamoina singahtelivat nyt joukossa tämäntapaiset lauseet ja kaikki kiirehtivät etukaupunkiin hirttääkseen kaikki juutalaiset.
Juutalaisraukat, jotka muutenkin olivat pelkureita, piiloutuivat pelon valtaamina viinatynnöreihin ja uuneihin ja etsivätpä muutamat suojaa vaimojensa hameiden alta. Mutta kasakat löysivät heidät kaikki.
"Korkeasti kunnioitetut panit", huusi muuan juutalainen, pitkä ja hoikka kun seiväs ja kurkoitti pelosta vääntyneitä rumia kasvojaan. "Korkeat kunnioitettavat panit! Sallikaa meidän lausua vain muutama sana! Ainoastaan muutama sana! Saatte kuulla sellaista, jota ette vielä koskaan ole kuulleet — niin tärkeätä, että on mahdotonta sanoa, kuinka tärkeätä se on!"
"Puhukaa!" virkkoi Bulba, joka aina tahtoi kuulla syytetynkin mielipidettä.
"Kunnioitettavat panit!" toisti juutalainen. "Niin hyviä paneja kuin te olette ei koskaan vielä ole nähty, ei totta tosiaankaan ole koskaan nähty! Ei koko maailmassa ole niin hyviä ja urhoollisia paneja!" Miehen ääni värähti ja vapisi pelosta. "On kerrassaan mahdotonta, että me tahtoisimme koskentakaisille jotain pahaa. Ne, jotka Ukrainassa ovat vuokramiehinä, eivät suinkaan ole meikäläisiä! Eivät jumalauta olekaan! Ne eivät ole lainkaan juutalaisia! Piru tietää, mitä lienevätkään! Kuolema heille! Eikö ole niin, Shlema, eikö ole, Shmul?"
"Jumal'auta, se on totta!" vastasivat joukosta Shlema ja Shmul, rikkinäiset lakit päässään ja kasvot kuolonkalpeina. "Emme vielä koskaan", jatkoi pitkä juutalainen, "ole yhtyneet vihollisiin, emmekä katolilaisten kanssa tahdo olla missään tekemisissä! Piru heidät periköön! Koskentakaisten kanssa tahdomme olla veljiä!"