"Kas tällaista, hyvät panit, on nyt tapahtunut; sen kaiken on viina saanut aikaan! Tällaisen häpeän alaiseksi me nyt olemme joutuneet. Näkyy siis nyt kerta kaikkiaan olevan asian laita niin, että jos teille viinamäärää lisää, niin kristillisen sotajoukon vihollinen vetää jalastanne housut ja vielä sylkäsee kasvoihinne, ettekä te kykene lainkaan itseänne puolustamaan."
Kasakat seisoivat allapäin, pahoilla mielin, hyvin tuntien syyllisyytensä. Ainoastaan Nezamaikovin osaston päällikkö Kykybenko lausui:
"Maltapas, vaari! Vaikkei olekaan lainmukaista vastata, kun koshevoi puhuu koko sotajoukon edessä, niin tahdon kuitenkin huomauttaa, ettei asia ollutkaan aivan niin. Et ole puhunut täysin totuudenmukaisesti. Kasakat olisivat syypäät ja ansaitsisivat kuoleman, jos he olisivat juopuneet sodassa, vaikeassa, raskaassa työssä, mutta mehän olemme istuneet toimettomina, viruneet joutilaina kaupungin edustalla. Ei ole noudatettu paastoa eikä muuta kristinopin määräämää pidättäytymisaikaa. Jos sitä olisi noudatettu ei olisi tullut kysymykseenkään, että miehet olisivat juoneet itsensä juovuksiin. Mutta näyttäkäämme nyt vihollisille, mikä on palkkana siitä, että he ovat hyökänneet kimppuumme. Olemme ennen taistelleet hyvin, mutta nyt iskekäämme niin, ettei noilta lurjuksilta jää jälelle kantapäitäkään."
Tämä osastopäällikön puhe miellytti kasakoita suuresti. He nyökkäsivät hyväksyvästi ja sanoivat: "Hyvin puhui Kykybenko." Mutta Taras Bulba, joka seisoi koshevoin lähellä, sanoi: "No koshevoi, mitä arvelet? Eikö puhunut Kykybenko totta? Mitä tähän aijot vastata?"
"Mitäkö vastata? Sanon, että autuas on se isä, joka sellaisen pojan on siittänyt. Ei se vielä viisas ole, joka moittia osaa; silloin vasta mies on viisas, kun hän järkevällä sanalla voi toista rohkaista, aivankuin kannus juotettua hevosta. Aijoin itse lausua teille kehoittavia sanoja, vaan Kykybenko ehti ennen minua".
"Hyvin puhui koshevoikin!" huusivat kasakat. "Hyvin puhui", toistivat monet. Ja vanhat, harmaapääukotkin nyökäyttivät päätään ja virkkoivat hiljaa: "Hyvin puhui".
"Kuulkaa nyt, panit", jatkoi koshevoi. "Linnojen valloittaminen, vallihautojen kaivaminen, ja kiipeäminen ei ole kasakalle soveliasta. Mutta kaikesta päättäen ei ole vihollinen saanut suuriakaan varastoja viedyksi kaupunkiin, sillä heillä näkyi olleen sangen vähän rattaita. Väki kaupungissa on nälissään ja he kyllä pian syövät kaiken tuodun muonan. Olkoon nyt niin tai näin, mutta pian täytyy heidän lähteä kaupungista. Jakaantukaamme sentähden kolmeen joukkoon ja asettukaamme kolmelle tielle porttien edustalle. Pääportin eteen kolme osastoa, kummankin sivuportin eteen kaksi. Djadkinskin ja Korsunskin osastot väijyksiin! Taras päällikkö joukkonsa kanssa asettukoon myös väijyksiin. Tytarevskin ja Timoshevan osastot varajoukoksi kuormaston oikealle puolelle. Shtsherbinovin ja Steblikovin osastot vasemmalle! Astukoot sitten rivistä ne jotka voivat parhaiten suutaan pieksää, ja osaavat vihollista ärsyttää! Puolalainen on luonteeltaan turhanpäiväinen. Se ei voi sietää haukkumista ja ehkäpä he jo tänään saadaankin kaikki houkutelluiksi tulemaan ulos portista. Osastopäälliköt tarkastakoot kukin osastonsa. Kenellä ei ole riittävästi väkeä, lisätköön tähteillä Perejaslavin osastosta. Tarkastakaa kaikki aseenne uudestaan! Yksi viinaryyppy ja leipä miestä kohti, vaikka luulen, että kaikki vielä eilisestä ovat kylläisiä, sillä, suoraan sanoen, söivät pojat eilen niin, että luuli heidän yöllä halkeavan. Ja vielä yksi asia: jos joku kurja juutalainen uskaltaa myydä kasakalle yhdenkään ainoan pikarillisen viinaa, niin minä hirtän hänet koivet taivasta kohden. Ja nyt, veikot, toimeen!"
Niin puhui koshevoi ja kaikki kumarsivat hänelle syvään ja astuivat paljaspäisinä kuormiensa ja leiriensä luo. Vasta hyvän matkan päähän tultuansa panivat he lakit päähänsä. Kaikki alkoivat varustautua. He koettelivat miekkojaan ja pyssyjään, täyttivät ruutisarvensa, tarkastivat kuormiaan ja valitsivat itselleen ratsuja.
Osastonsa luo astuessaan ei Taras voinut olla ajattelematta, minne Andrei oli kadonnut. Oliko hän joutunut vangiksi muiden kanssa? Mutta ei, ei ollut Andrei sellainen, että olisi antanut vangita itsensä elävänä. Tapettujen kasakkain joukossa ei hänen ruumistaan myöskään ollut. Taras vaipui syviin ajatuksiin ja astuskeli edestakaisin kuulematta, että joku häntä kutsui. "Kuka se?" kysyi hän vihdoin ajatuksistaan herättyään.
Hänen edessään seisoi Jankel, juutalainen.