"Älä sure, Hlib, kyllä me sinut vapautamme!" huusivat kasakat alhaalta.
"Älä sure, ystäväni!" virkkoi atamani Borodatij. "Eihän ollut sinun syysi, että sinut alastomana vangittiin. Jokaiselle voi vahinko sattua. Mutta häpeä heille, että asettivat sinut näytteille alastomuuttasi peittämättä."
"Te nähtävästi olette uljasta väkeä, koska nukkuvien kimppuun hyökkäätte", virkkoi Golokopytenko.
"Odottakaapas, kyllä me teidän suunne vielä tukimme!" huudettiin ylhäältä.
"Hauskaa olisi katsella, miten se tapahtuisi", virkkoi Popovitsh, joka samalla kääntyi ratsunsa selässä ja omiin miehiinsä katsahtaen lisäsi: "Mutta eihän tiedä, ehkä puhuvatkin totta nuo Puolan herrat. Varsinkin jos tuo ihravatsa kulkee edellä, niin onhan sitten muilla suojaa."
"Mistä luulet, että heille suojaa olisi?" kysyivät kasakat, aavistaen
Popovitschillä olevan vielä jonkun pistosanan mielessään.
"Siitä vaan, että tuommoisen takana voi koko sotajoukko olla turvassa, eikä piru itsekään osaisi keihäällä tuollaisen suuren möhömahan takana piiloutuviin miehiin."
Kasakat purskahtivat nauruun ja kauan vielä moni heistä päätään pyöritellen puheli: "Onpa vasta poika tuo Popovitsh! Aina sillä on sana valmiina."
"Peräytykää, peräytykää muurin luota!" huudahti koshevoi. Pistopuhe oli varmaankin suututtanut puolalaisia, sillä eversti viittoili nyt käsillään innostuneesti.
Tuskin olivat kasakat hajaantuneet, kun jo pamahti yhteislaukaus. Valleilla syntyi liikettä, ja sinne ilmaantui itse harmaapäinen päällikkökin. Portit avattiin ja sotaväki marssi ulos. Etumaisena ratsastivat husaarit tasaisin rivein, heitä seurasivat keihäsmiehet, sen jälkeen tulivat vaskikypärit sekä viimeisinä yksitellen ylhäiset aatelismiehet, jotka eivät tahtoneet sekaantua muiden riveihin. Heitä seurasivat vielä uudet rivit ja niiden perässä vänrikki; kaikista viimeisenä ratsasti eversti.