Syvästi oli kasakoihin koskenut Tarasin puhe; se oli tunkeutunut jokaisen sydämen syvimpään sopukkaan. Liikkumattomina, päät alas painuneina, seisoivat vanhimmat. Monen silmässä välkkyi kyyneleitä; mutta ne pyyhkäistiin pian pois hihalla. Ja äkkiä aivan kuin yhteisestä sopimuksesta heilauttivat ukot kättään ja pudistivat harmaantuneita päitään. Monta sydämen asiaa oli Taras heidän mieliinsä johdattanut, oli kosketellut asioita, jotka syvälle olivat painuneet noiden sankarien mieliin, jotka elämässään olivat kokeneet niin paljon vaivaa, murhetta ja riemua.
Kaupungista astui jo ulos sotajoukko rumpujen rämistessä ja torvien toitottaessa, ja suurilukuisen palvelijajoukon ympäröimänä ratsastivat kentälle panit. Lihava eversti jakeli käskyjä. Heti alkoivat viholliset ankarasti ahdistaa kasakkain joukkoja, uhaten heitä pistooleillaan. Vihasta säihkyivät heidän silmänsä kuparisten kypäräin alta. Kun he olivat tulleet pyssyn kantaman päähän, laukasivat kasakat yht'aikaa pyssynsä ja jatkoivat sitten lakkaamatta ampumista. Kauvas kajahtivat laukaukset yli peltojen ja vainioiden ja yhtyivät jatkuvaksi jyminäksi. Koko tanner kietoutui savuun, mutta silti herkeämättä ampuivat yhä koskentakaiset. Takana olevat latasivat pyssyt ja ojensivat ne etumaisille. Viholliset joutuivat ymmälleen nähdessään, kuinka kasakat lakkaamatta ampuivat. Niin tiheä savu peitti kentän, ettei enää huomannut, kuinka miehet kaatuivat riveistä. Kuulat vinkuivat ilmassa ja kuumaksi kävi ottelu puolalaisille. Ja kun he peräytyivät sakean sumun tähden, niin he huomasivat, että paljon olivat heidän rivinsä harvenneet. Kasakkain puolella oli kaatunut vain muutamia miehiä. Mutta yhä vain ampuivat kasakat lakkaamatta. Ulkomaalainen insinöörikin ihmetteli kasakkain sotatapaa ja lausui kaikkein kuullen:
"Kelpo miehiä ovat nuo koskentakaiset. Noin pitäisi kaikkien taistella."
Ja samassa hän antoi käskyn ohjata tykit kasakkain leiriä vastaan. Kauheasti jymisivät leveäsuiset malmiset tulikanuunat. Maa järisi ja entistä sakeampana kietoi savu tanteren. Ruudin savua huomattiin läheisten ja kaukaistenkin kaupunkien kaduilla ja toreilla. Mutta liian korkealle tähtäsivät ampujat; raskaat kuulat tekivät liian suuren kaaren ja kovasti vinkuen lensivät toiselle puolelle leiriä, viskellen korkealle ilmaan tomua ja hiekkaa. Nähdessään tuollaista tottumattomuutta repi ranskalainen insinööri vihoissaan tukkaansa ja alkoi itse ohjata tykkejä, huolimatta siitä, että luodit tiheänä sateena vinkuivat ilmassa. Taras huomasi jo kaukaa vaaran uhkaavan koko Nezamoikowin ja Steblikowin osastoja ja huusi kovalla äänellä: "Pian pois kuormien takaa ja sukkelasti hevosten selkään!" Mutta eivät olisi kasakat ehtineet käskyä täyttää, ellei Ostap olisi rynnännyt suoraan tykkien luo. Äkkiä sieppasi hän tulisoihdut kuudelta tykkimieheltä, neljältä vaan ei ehtinyt, sillä vihollinen pakotti hänet peräytymään. Sillä välin oli muukalainen kapteeni itse ottanut tulisoihdun käteensä laukaistakseen suurimman tykin, jonka vertaista kasakat eivät vielä siihen saakka olleet nähneet. Uhkaavana ammotti sen leveä kita, ennustaen tuhansien kuolemaa. Ja kun se laukesi ja sen perässä kolme muuta, niin neljästi tärisi tanner ja suureksi kävi silloin tuho ja turmio! Montaa kasakkaa nyt vanha äiti itkee, samoin moni leski Gleihowissa, Nemirowissa ja Tshernigowissa ja monessa muussa kaupungissa suree miestään. Torille juoksee nyt kovaosainen joka päivä, tarttuu jokaiseen vastaantulijaan ja tiedustelee, olisiko joukossa hänen armastaan, kultaista omenaansa. Paljon kulkee kaupungin läpi sotaväkeä, mutta ei löydä etsivä niiden joukosta armastansa.
Nezamoikowin osasto oli puoleksi vähentynyt.
Niinkuin raesade kaataa kumoon koko vainion, missä kypsyneet tähkät nuokkuvat kultaisissa korsissaan — näin oli käynyt uljaalle joukolle.
Kasakat alkoivat vimmastua. Hurjana riehui osaston päällikkö Kykybenko, nähtyään parhaimman puolen osastostaan kaatuneen. Jälelle jääneitten kanssa hyökkäsi hän suoraan vihollisten keskelle ja raivossaan silpoi palasiksi jokaisen ensimäisen miehen, joka sattui hänen tielleen. Hän kaasi monta hevosen selästä, iskien keihäänsä sekä ratsuun että mieheen, tunkeutui tykkimiehen luo ja valloitti jo yhden tykin. Lähellä häntä hääri myös Umanin osaston atamani, ja Stipen Gurka oli jo valloittanut tärkeimmän tykin. Missä kulkivat Nezamoikowin miehet, siellä ikäänkuin katu aukeni, ja missä kääntyivät, siellä sola syntyi. Harvenemistaan harvenivat puolalaisten rivit. Kuormain luona seisoi Vovtushenko, etupuolella Tshewitshenko, syrjässä olevain kuormain luona Degtjarenko ja hänen takanaan osastopäällikkö Vertyhvist. Kaksi puolalaista oli jo Degtjarenko lävistänyt keihäällään ja hyökännyt kolmannen kimppuun. Tämä oli ketterä ja väkevä, ylen loistava oli hänen pukunsa ja viisikymmentä palvelijaa oli hän tuonut mukanaan. Kovin hän ahdisti Degtjarenkoa, kaasi hänet maahan ja heilauttaen miekkaansa huusi: "Ei teissä kasakkalurjukset ole yhtään ainoata, joka uskaltaa minua vastustaa!"
"Onpas vaan", sanoi Naskalin Mooses ja astui esille. Hän oli väkevä kasakka, oli ollut päällikkönä monilla meriretkillä ja kaikellaista kovaa kokenut. Kerran lähellä Trapetsuntia olivat he joutuneet turkkilaisten vangeiksi. Kädet ja jalat kahleissa pantiin heidät kaleerilaivaan. Viikottain saivat he olla ilman ruokaa ja juomana tarjottiin heille suolaista merivettä. Kaiken kärsivät nämä vankiraukat, vaan uskoansa he eivät hyljänneet. Päällikkö Mooses Naskali yksinään ei jaksanut kaikkea kestää; hän polki jalkainsa alle pyhän lain, pani vastenmielisen turbaanin syntiseen päähänsä, pääsi pashan suosioon, sai avaimet haltuunsa ja määrättiin orjain päälliköksi. Kova suru silloin valtasi kaikki vangit, sillä he tiesivät, että jos oma mies uskonsa myy ja sortajain puolelle liittyy, niin kahta vaikeampi on olla hänen käsissään. Niin kävikin. Mooses Naskali panetti heidät kolminkertaisiin rautoihin ja antoi heille aikalailla selkään. Mutta kun turkkilaiset ihastuneina tuollaisesta palvelijasta rupesivat pitoja pitämään ja joivat itsensä vastoin uskontoansa juovuksiin, niin silloin toi Naskalin Mooses kaikki kuusikymmentäneljä avainta ja antoi ne orjille. Näillä avasivat he kahleensa, heittivät ne mereen ja tarttuen aseisiin tappoivat kaikki turkkilaiset. He saivat myöskin runsaan saaliin ja palasivat mainehikkaina kotimaahansa. Kauvan vielä banduran soittajat ylistivät Naskalin Moosesta. Olisi hänet koshevoiksikin valittu, mutta omituinen oli mies. Toisinaan hän suoritti sellaisia tekoja, joista eivät älykkäimmätkään olisi suoriutuneet, toisinaan taas käyttäytyi kuin hölmö. Välisti hän joi kaikki vaatteet päältään ja velkaantui melkein joka miehelle Sjetshissä ja vieläpä varastikin. Usein yöllä otti hän salaa vieraasta osastosta suitset ja satulan ja möi ne kapakoitsijalle. Tuollaisesta häpeällisestä teosta sidottiin hänet kaakinpuuhun ja viereen pantiin kalikka, jolla jokainen ohikulkija sai voimiensa mukaan kerran häntä lyödä, mutta eipä ollut koskentakaisten joukossa miestä, joka olisi kättään häntä vastaan nostanut, sillä he kaikki muistivat hyvin hänen entiset ansionsa. Semmoinen oli miehiään Naskalin Mooses.
"Onpa täällä sellaisia, jotka antavat selkään teille, te koirat!" huusi Naskali heittäytyen puolalaisten kimppuun. Ja nytkös vasta tappelu syntyi. Sateli siinä iskuja puolelta jos toiseltakin. Puolalainen löi rikki Naskalin haarniskan ja miekan terä tunkeutui ihoon saakka. Punaiseksi kävi kasakan paita. Mutta siitä ei Naskali paljoakaan välittänyt, vaan kohotti rotevan kätensä. Voimakas olikin tuo jäntevä varsi ja suoraan puolalaisen päähän suuntasi huiman iskunsa. Kauvas lensi vaskinen kypäri, vihollinen horjahti ja kaatui maahan, ja nytkös Naskali vasta oikein yltyi iskemään. Mutta samassa työnsi muuan palvelijoista puukkonsa hänen kaulaansa. Naskali pyörähti ja oli jo saavuttaa tuon uskalikon, mutta äkkiä hän katosi ruudin savuun. Kaikilta puolin alkoivat pyssyt paukkua. Jo horjahti Naskali ja tunsi saaneensa kuolettavan haavan. Hän kaatui, asetti kätensä haavalle ja sanoi kääntyen toverien puoleen: "Hyvästi, panit, hyvästi, veljet! Ijäti seisköön oikeauskoinen Venäjän maa ja ijäti sen kunnia kukoistakoon!" Sitten painuivat silmät kiinni ja tuimasta ruumiista lähti kasakan sielu. Mutta tuolla jo rientää Zadorozhnij miehineen, tuolla jo osaston päällikkö Versyhvist rivejä murtaa ja esiin kiiruhtaa myöskin Balaban.
"Panit", kysäsi Taras osastojen päälliköiltä, "vieläkö on ruutia sarvissa? Onko jo heikentynyt kasakan voima? Joko alkavat kasakat horjua?"